Mies oli jo onnistuneesti saanut heroiinieränsä Suomen rajojen sisäpuolelle, kun tilanne alkoi tuntua hänestä kuumottavalle. Lähes viiden gramman erä heroiinia muhi näet hänen vatsassaan.
Rikospaikka-ohjelma kertoi taannoin suomalaisittain poikkeuksellisesta puolen kilon heroiinitakavarikosta. Juttu jatkuu videon jälkeen.
1:59
Tapaus sattui helmikuussa vuonna 2017. Tutkinta alkoi, kun hätäkeskukseen soitettiin, että sairaalassa potilaana olleen henkilön vatsasta oli löytynyt huumausainetta, joka oli potilaan mukaan heroiinia. Lääkäri oli poistanut lähes viiden grammaan heroiinipalan miehen vatsasta. Heroiini oli 38-prosenttista.
Nielaisi aineen välttääkseen käryn
Sairaalan valvontakameran kuvasta poliisit onnistuivat tunnistamaan viranomaisten entuudestaan tunteman miehen.
Miestä päästiin kuulustelemaan seuraavan vuoden kesällä. Mies kertoi olleensa käymässä Ruotsissa ja tuoneensa sieltä mukanaan noin 500 eurolla "bulletin" heroiinia. Hän oli pitänyt heroiinia suussaan ja joutuessaan tullitarkastukseen hän oli nielaissut bulletin, välttäen näin kiinnijäämisen.

