Mainos

Mies poistettiin junasta tupakoinnin ja möykkäämisen takia – kulki sekavana Helsingissä käsiaseen näköinen esine kourassaan

5:16
Silminnäkijä kertoo: mies pummasi tupakkaa ja kulki käsiaseen näköinen esine kädessään Helsingissä – oli heitetty junasta sisällä tupakoimisen takia.

Junasta tupakoinnin takia poistettu mies piti kädessään asetta muistuttanutta esinettä.

Poliisi otti kiinni maanantai-iltana kello 23 aikoihin Helsingin Ilmalassa miehen, joka kulki kadulla käsiasetta muistuttava esine kädessään. 

Poliisin mukaan mies oli poistettu ensin junasta tupakoinnin ja möykkäämisen takia. Hän oli myös osoitellut kyseisellä esineellä itseään.

Junasta poiston jälkeen mies oli tullut Länsi-Pasilaan, josta poliisi otti miehen kiinni.

– Hän luopui tästä esineestä, joka osoittautui kuula-aseeksi. Poliisi otti miehen kiinni rikokselta ja häiriöltä suojaamiseksi, komisario Pasi Tuominen Helsingin poliisista kommentoi.

Mies kyseli savuketta MTV Uutisten edessä

Poliisin kiinniotto tapahtui lopulta Helsingin Ilmalassa, MTV Uutisten toimituksen lähimaastossa.

MTV Uutisten tavoittama silminnäkijä kertoo, että mies oli yrittänyt ottaa kontaktia ohikulkijoihin kysellyt sekavan oloisena asetta muistuttava esine kädessään savuketta.

Kiinniotto tapahtui asuinrakennusten sisäpihalla, johon silminnäkijän mukaan saapui useita poliiseja sekä poliisikoiria.

Komisario Tuominen kertoo, että miehelle ei koidu vakavalta vaikuttaneesta tilanteesta sakkoja suurempia seuraamuksia.

– Rikosnimike on toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapito. Sakko kouraan, Tuominen kommentoi.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja