Mies löytyi kuolleeksi mukiloituna radan varrelta Kannuksesta, kaksi vangittu, mutta motiivi mysteeri – Poliisi: "On ollut jonkinmoista pippaloa"

Poliisi jatkaa Pohjanmaan kannuksessa tapahtuneen epäillyn henkirikoksen tutkintaa.

Paikkakuntalainen mies löytyi 2. joulukuuta junanradan varrelta Kannuksesta kuolleena. Poliisi epäilee miehen kuolleen väkivallan seurauksena, ja tapausta tutkitaan tappona.

Käräjäoikeus vangitsi 5. joulukuuta kaksi miestä asiaan liittyen. Vuonna 1983 syntynyt mies vangittiin todennäköisin syin epäiltynä taposta ja toinen vuonna 1986 syntynyt mies syytä epäillä perusteella.

Motiivi ei ole selvinnyt

Tapauksen tutkinnanjohtaja Anders Åfors kertoo, että tapauksen tutkinta jatkuu esimerkiksi teknisellä tutkinnalla ja videokameramateriaalin tutkinnalla.

– Motiivia tekoon ei ole löydetty, Åfors kertoo.

Hän kieltäytyy kommentoimasta epäiltyjen ja uhrin välisiä suhteita.

Poliisi ei tässä vaiheessa tiedä, miten illan kulku on päättynyt henkirikokseen.

– Varmaan on ollut jonkinmoista pippaloa. Siitä ei vielä ole tietoa, ovatko henkilöt olleet samassa ravintolassa.

Hänen mukaansa selvityksessä on myös, onko illalla tai aiemmin tapahtunut jotain, mikä liittyisi miehen kuolemaan.

Miksi henki riistettiin radanvarressa?

Åforsin käsityksen mukaan veriteko on tapahtunut paikalla, josta uhri löydettiin. Syytä paikalla ololle ei kuitenkaan löytynyt. Radan tällä kohtaa ei esimerkiksi ole mahdollisuutta oikaista radan yli.

Åfors ei halua kommentoida kuulustelujen sujumista yksityiskohtaisesti. Hänen mukaansa poliisille on kuitenkin käynyt selväksi, että tilanteessa on käytetty väkivaltaa.

– Kuultavat eivät ole olleet vaitonaisia, Åfors kertoo.

Otsikkoa päivitetty 15.1. kello 16.24: Aiemmin otsikosta saattoi saada mielikuvan, että uhri olisi ollut raiteilla, vaikka hänet löydettiin niiden varrelta.

Lue myös:

    Uusimmat