Mies kuristi kaksi koiranpentua kuoliaaksi, kertoi halunneensa lopettaa koirat – oikeus tuomitsi sakkoihin

Pertunmaalainen mies on todettu syylliseksi eläinsuojelurikokseen, tiedottaa Etelä-Savon käräjäoikeus.

Mies on myöntänyt kuristaneensa kaksi koiranpentua puristamalla niitä niin pitkään kaulasta, etteivät ne enää hengittäneet.

Hän katsoi kuitenkin itse, ettei syyllistynyt rikokseen, sillä hänen tarkoituksenaan oli lopettaa kärsivät koiranpennut.

Laki kieltää tukehduttamalla lopettamisen

Lainsäädännön mukaan yli kolmen päivän ikäinen koiranpentu saadaan lopettaa ainoastaan ampumalla aivoihin, käyttämällä välittömästi tappavaa kaasua tai eläinlääkärin lopetusainetta.

Lisäksi asiaa koskevassa asetuksessa mainitaan erikseen tajuissaan olevan nisäkkään lopettamisen tukehduttamisella olevan kielletty.

Miehen on siis katsottu aiheuttaneen eläimille tarpeetonta kipua ja tuskaa ja syyllistyneen näin eläinsuojelurikokseen. Rangaistukseksi käräjäoikeus määräsi 30 päiväsakkoa, tässä tapauksessa 180 euroa.

Lue myös:

    Uusimmat