Mies kuoli henkilöautojen nokkakolarissa Vihdissä

Kahden henkilöauton nokkakolari vaati kuolonuhrin valtatie 2:lla Vihdissä Uudellamaalla lauantaina, kerrottiin pelastuslaitokselta lauantai-iltana.

Henkilöautolla Porin suuntaan ajanut mies kuoli turmassa, joka tapahtui Olkkalan liittymän ja Vanhan Porintien välisellä tieosuudella kello 17:n jälkeen.

Toisen kolariauton kuljettaja loukkaantui, kertoi päivystävä palomestari. Kummassakin autossa oli vain kuljettaja. Autot romuttuivat onnettomuudessa.

Valtatie 2:n eli Porintien liikenne ohjattiin kulkemaan kiertotietä kolaripaikan ohi. Palomestari kertoi STT:lle, että iltaseitsemältä ei ollut vielä arvioitavissa, mihin aikaan valtatie olisi avattavissa jälleen liikenteelle.

Palomestarilla ei ollut illalla käsitystä onnettomuuden syystä tai siitä, kumpi ajokeista oli päätynyt vastaantulevien kaistalle. Onnettomuustutkintalautakunta saapui selvittämään asiaa.

Lue myös:

    Uusimmat