Vapaaehtoisia tarvitaan kasvavien mielenterveyshaasteiden vuoksi yhä enemmän, järjestö kertoo.
Mielenterveysjärjestö Mieli ry:n kriisipuhelimeen vastattiin viime vuonna ennätykselliset 100 000 kertaa.
Järjestön mukaan näin suureen määrään puheluita pystyttiin vastaamaan, koska vapaaehtoisten vastaamien puhelujen määrä kasvoi. Yhteensä Mieli ry:n kriisipuhelimeen soitettiin viime vuonna lähes 400 000 kertaa.
– Olemme päässeet tavoitteeseen muun muassa siksi, että vapaaehtoiset vastasivat viime vuonna 7 000 yhteydenottoon edellisvuotta enemmän. Uskon, että sote-järjestöihin kohdistuneet leikkaukset ja pahoinvoinnin lisääntyminen näkyvät myös ihmisten halukkuudessa auttaa, sanoo puhelin- ja verkkokriisityön päällikkö Susanna Winter tiedotteessa.
Yhteensä vapaaehtoiset vastasivat kriisipuhelimeen viime vuonna lähes 45 000 kertaa.
Lue myös: Mielenterveys maksaa Suomelle 11 miljardia euroa vuodessa – "Säästöt eivät synny leikkaamalla"
Näin Suomessa kehitetty myssyhoito auttaa masennuspotilaita – voi jopa korvata lääkkeet
Huoli tulevaisuudesta toistuu
Mieli ry:n mukaan vapaaehtoisia tarvitaan jatkossa yhä enemmän ammattilaisten rinnalle kasvavan avuntarpeen ja lisääntyvien mielenterveyshaasteiden vuoksi. Vapaaehtoiseksi haluaville on tarjolla kasvokkain pidettävän koulutuksen lisäksi verkkokoulutus.
