Mielenosoituksessa Turkin suurlähetystön edessä rikottiin ikkunoita ja heiteltiin esineitä – poliisi otti yhden henkilön kiinni

Helsingin keskustan alueella osoitettiin maanantai-iltana mieltä Turkin Pohjois-Syyrian kurdialueilla aloittamaa sotaoperaatiota vastaan. Helsingin poliisi otti kiinni Turkin suurlähetystörakennuksen luona yhden miehen, jonka epäillään rikkoneen ikkunoita lähetystörakennuksesta, poliisi kertoi Twitterissä.

Mielenosoittajia oli paikalla noin 250. Poliisin mukaan osallistujat eivät noudattaneet aluksi poliisin ohjeita, vaan mielenosoituksessa heiteltiin esineitä, joukossa kiviä. Tilanne kuitenkin rauhoittui melko nopeasti kun paikalle saapui lisää poliiseja.

Mielenosoittajat marssivat muun muassa Puistokadulla ja Kaivopuistossa suurlähetystöjen alueella, jossa myös Turkin suurlähetystö sijaitsee.

Yhdestä miehestä kaksi rikosilmoitusta

Mielenosoituksen johdosta tehtiin kaksi rikosilmoitusta. Kumpikin niistä koskee kiinni otettua miestä, kahdella ei rikosnimikkeellä, kerrottiin Helsingin poliisin tilannekeskuksesta STT:lle.

Poliisin mukaan ikkunoita rikottiin neljä. Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja tapahtuneesta. Havainnot tapahtuneesta voi ilmoittaa poliisille sähköpostitse osoitteeseen analyysi.helsinki@poliisi.fi.

Twitterissä jaettujen videoiden mukaan mielenosoittajat huusivat iskulauseita, jossa vaadittiin pysäyttämään Turkin armeija. 

Juttu päivitetty kauttaaltaan klo. 21:41. 

Lue myös:

    Uusimmat