Microsoftin vanhoilta tuotteilta käymässä tuki vähiin

Tietokoneiden ohjelmistot kehittyvät huimaa vauhtia ja moni suosittu versio alkaa tulla elinkaarensa päähän.

Ohjelmistojätti Microsoft kehottaa asiakkaitaan päivittämään Windows-käyttöjärjestelmän vanhat versiot lopettaessaan tuen useilta käyttöjärjestelmäversioilta.

Windows 2000 -käyttöjärjestelmän tuki lopetetaan heinäkuun puolivälissä, kertoo Tietoviikko verkkosivuillaan. Tämän jälkeen käyttöjärjestelmään ei enää julkaista tietoturvapäivityksiä.

Windows XP:n osalta puolestaan päivityksiä jatketaan heinäkuun jälkeen ainoastaan Service Pack 3 -versiolle. Tämä tarkoittaa käytännössä, että Sp1- tai sp2 -version omistajan pitää hankkia sp3-huoltopäivitys pitääkseen koneensa päivitettynä.

Windows Vistalta lopetetaan turvapäivitykset release to manufacture -versiolle jo parin kuukauden päästä, eli huhtikuun 13.päivä. Vista-käyttäjän on hankittava koneelleen Vista Service Pack 1- tai Vista Service Pack 2 -huoltopäivitys, Tietoviikko kertoo.

Käyttöjärjestelmien lisäksi Microsoftin iäkkäämpien tuotteiden tuen loppuminen on ollut muutenkin viime aikoina esillä. Esimerkiksi hakukonejätti Google on ilmoittanut lopettavansa Gmail-sähköpostin Internet Explorer 6 -nettiselaimelle tänä vuonna. Explorer 6:n tuki lopetetaan myös useiden muiden sovellusten osalta.

Lue myös:

    Uusimmat