Michael Schumacherin vaimo Corinna antoi ensimmäisen haastattelunsa onnettomuuden jälkeen – ”En koskaan unohda, ketä minun pitää kiittää”

Pian kuusi vuotta sitten tapahtuneessa onnettomuudessa vammautunut F1-legenda Michael Schumacher teki vaimonsa mukaan kaiken tämän ja perheensä unelmien eteen. Corinna Schumacher on antanut harvinaisen haastattelun saksalaiselle She Magazine -lehdelle.

Schumacherin perhe on pitänyt tiukasti salaisuuden verhon suljettuna pitääkseen F1-tähden nykytilan yksityisasiana. Perhe on kuitenkin astumassa esiin joulukuussa julkaistavassa Schumacher-dokumentissa.

She Magazinen haastattelussakin Corinna Schumacher puhuu Michaelista vain muiden asioiden yhteydessä. Haastattelussa oli mukana perheen 22-vuotias tytär Gina, joka on äitinsä tavoin hullaantunut hevosista – ennen kaikkea rodeoratsastuksesta.

Corinna Schumacher kertoo koskettavasti Michaelin tavasta panostaamyös perheenjäsentensä unelmiin.

– Hän teki kaiken eteeni. En koskaan unohda, ketä minun pitää kiittää. Se on mieheni Michael, Corinna kertoo.

Schumachereilla on Sveitsin Givrinsissa tila, jonka Michael antoi vaimolleen 10-vuotishäälahjaksi vuonna 2005.

– Kun olin 30, halusin todella kovasti hevosen. Michael lähti Dubaihin, josta aioin ostaa arabianhevosen.

Samalla kotitilalla myös tytär Gina opetteli ratsastamaan.

– Olen iloinen siitä, että minulla on koossa niin mahtava tiimi, joka pitää pyörät pyörimässä. Olen todella ylpeä nähdessäni Ginan, Corinna Schumacher kertoo.

Nykyisin 40 hevosta omistava Corinna kertoo pöyristyneensä aikoinaan Schumin kommentista, että Gina vielä ohittaa äitinsä ratsastustaidoissaan.

– Mitä sitä tarkoitat? Corinna kertoo kysyneensä.

– Teen aamusta iltaan töitä hevosten kanssa ja yritän oppia kaiken, hän jatkoi tuolloin.

Schumacherin mukaan äiti Corinna oli liian kiltti, kun taas tyttäressä hän näki – kenties itseltään tuttua – kykyä sanoa tarvittaessa myös ”ei”.

Lue myös:

    Uusimmat