USA 2009. Ohjaus Kenny Ortega. Kuvaus: Bruce A.Green. Leikkaus: Don Brachu, Brandon Key, Tim Patterson. Musiikki: Michael Bearden. Tuotanto: Randy Phillips, Kenny Ortega, Paul Gongaware. Kesto: 113 min. Levittäjä: Walt Disney.
Kuolema tekee ihmeitä artistin imagolle. Skandaaleissa ryvettynyt Michael Jackson muuttui hetkessä friikistä pedofiilistä popin kuninkaaksi. Hänen lavashownsa ohjaaja Kenny Ortega on koonnut dokumenttielokuvan harjoitustaltioinneista, joissa Jackson valmistautuu Lontoon areenakonsertteihinsa. Tuo konserttisarja ei sattuneesta syystä koskaan toteutunut.
Ortega olisi voinut tiivistää elokuvaansa lisää, sillä huippukohtia ei riitä aivan kahden tunnin tarpeiksi. Olisi myös kiinnostavaa tietää, mikä käyttötarkoitus tällä yli 100 tunnin harjoitusmateriaalilla oli alun perin.
Teknisesti vaikuttavan shown ylöspanon hahmottumista on kiehtovaa seurata, vaikka näemmekin vain palasia sieltä täältä. Ortega kulkee sulavasti musiikkikohtauksesta toiseen. Välillä Jackson seikkailee 40-ja 50-lukujen mustavalkoisissa elokuvissa Humphrey Bogartin ja James Cagneyn haastajana.
Monissa kappaleissa luodaan eroottista jännitettä Jacksonin ja naisesiintyjien välille. Tämä on tahattoman huvittavaa, sillä juuri erotiikka ja miehisyys Jacksonista puuttuvat tyystin. Lukuisten plastiikkakirurgisten leikkausten jälkeen hänestä on tullut vahakabinetista karannut kummajainen, joka kuitenkin yhä laulaa ja liikkuu taivaallisesti. On samalla sekä surullista että ymmärrettävää, miten ulkomusiikilliset asiat saivat hänen musiikilliset ansionsa välillä unohtumaan.
MJ:n kummallinen persoona jää elokuvassa yhtä hämäräksi kuin ennenkin. Yksityiselämän sotkuista, lapsista tai perhesuhteista ei puhuta sanaakaan. Näyttämöllä nähdään palvottu ja kunnioitettu taiteilija, perfektionisti, joka hallitsee oikeat tempot, sävellajit, tauotuksen ja lavadraaman. Muusikot, tanssijat ja koreografit kumartelevat vuorotellen Jacksonin edessä. Hänen sanansa on laki. Jackson tietää mitä tahtoo – eikä epäröi sitä kertoa.
Kaikkea pikkutarkasti kontrolloivan taiteilijaminän lisäksi hänessä asuu hihittelevä pikkulapsi, joka puhuu kaikesta naiivisti rakkaudella ja kertoo, kuinka meidän on pelastettava planeettamme. Välillä hän on kärsimätön ja turhautunut, mutta kunnon konflikteja ei nähdä. Ne ovat luultavasti jääneet leikkauspöydälle, sillä elokuva on hyväksytetty Jacksonin perikunnalla.
Ilman käsikirjoitusta ja nopealla aikataululla tehty elokuva kulkee hyvin mutta on turhan pitkä. Muutamat kuvat ovat myös rakeisia ja huojuvia. Jumalan siunausta ja rakkautta toivotellaan harjoituksissa mennen tullen, mutta se kuulunee amerikkalaiseen maailmaan myös popmusiikissa.
Elokuva ei kuitenkaan (onneksi) ole tunnekuohuinen ylistyslaulu popin suuruudelle. Parkuvia faneja, kollegoita ja perheenjäseniä ei nähdä ääni väristen kertomassa omia ikimuistoisia hetkiään MJ:n kanssa.
Mitään hämmästyttävää Ortegan dokumentissa ei ole, vaikka salamyhkäisyys ja huhut ovat leimanneet elokuvaa siitä lähtien, kun projekti julkistettiin. Mutta mitä enemmän kohua, sitä enemmän katsojia. Niinhän markkinointikoneisto toimii.
Teksti: Minna Karila
Katso elokuvan traileri .