Miamin tähtisikermä askelman lähempänä unelmaansa

Dwyane Wade juhlii paikkaa NBA:n idän konferenssifinaalissa.
Dwyane Wade juhlii paikkaa NBA:n idän konferenssifinaalissa.
Julkaistu 12.05.2011 08:12

Miami Heatin odotus ja sinnikkyys palkittiin NBA-koripallosarjan itälohkon välierässä keskiviikkona. Miami kukisti kotonaan Bostonin 97-87 ja eteni lohkon loppuotteluun voitoin 4-1.

Miamin voimakaksikko Dwyane Wade ja LeBron James heitti 67 pistettä. Heitä Boston ei saanut kuriin. Boston johti ratkaisuottelua lähes koko ajan ja vielä 87-81 kun pelaamatta oli neljä ja puoli minuuttia. Tuon jälkeen vierailija nuutui eikä tehnyt pistettäkään. Miami voitti ottelun lopun 16-0 ja uskomaton herra James heitti kotijoukkueen 10 viime pistettä.

Vielä runkosarjassa Boston oli niskan päällä ja voitti kolme ottelua neljästä. Pudotuspeleissä voiman suunta vaihtui. Bostonin konkarit eivät jaksaneet vastata nuorekkaan Miamin vetoon

James on saanut takavuosina kovia opetuksia Bostonilta. Nyt kävi päinvastoin. Jamesin kolmonen runsaat kaksi minuuttia ennen pelin päätöstä vei Miamin johtoon. Tuon jälkeen hän upotti vielä toisen kolmosen kun aikaa oli 40 sekuntia, ja ehti vielä kahdesti riistää pallon vastustajalta ja tehdä kaksi koria.

Bostonin valmentajan Doc Riversin pää painui, mutta Miamin Waden, Jamesin ja Chris Boshin mestaruushaave elää vahvasti.

- Upea joukkue. Kunnioitan heitä valtavasti. Heidän takiaan me kolme olemme yhdessä. Heidän mallinsa oli esimerkkinä meille, James kehui Bostonia.

Wade heitti 34 ja James 33 pistettä. Boshin saalis oli 14 pistettä ja 11 levypalloa. Bostonista Ray Allen heitti 18 ja Kevin Garnett 15 pistettä. Lisäksi Garnett otti 11 levypalloa. Kyynärpään sarjan kolmannessa ottelussa loukannut Rajon Rondo jäi kuuteen pisteeseen.

Illan toisessa ottelussa Oklahoma City löi kotonaan Memphisin 99-72. Oklahoma johtaa sarjaa 3-2.

Oklahoman puolustus oli säälimätön. Memphisin pelaajista vain Marc Gasol ylsi kaksinumeroiseen pistemäärään (15). Puhdittoman Memphisin heittoprosentti jäi 35,9:ään.

Oklahomasta Kevin Durant heitti 19 ja vaihtomies Daequan Cook 18 pistettä.

NBA:n pudotuspelien toista kierrosta keskiviikkona (neljällä voitolla lohkon finaaliin):

Itälohko:

Miami-Boston 97-87
(M: Wade 34/10/5s, James 33/7/4s, Bosh 14/11, B: Allen 18, Garnett 15/11, Pierce 12).
Voitot 4-1.

Länsilohko:

Oklahoma City-Memphis 99-72
(OC: Durant 19/7, Cook 18, Westbrook 11/6s, M: Gasol 15/5, Randolph 9/7, Conley 9/5/4s).
Voitot 3-2.

(MTV3-STT-AP)