Mette Mannonen: Säässä kaikki vaikuttaa kaikkeen

Säässä ja sen ennustamisessa kaikki vaikuttaa aina kaikkeen, toteaa MTV3:n meteorologi Mette Mannonen. Vapaapäivänä meteorologi voi ihastella kumpupilviä, mutta ilman tietokonemallien laskelmia ja havaintoja ei meteorologikaan voi noin vain säätä ennustaa.

Mette Mannonen, 39, on syntyjään Kotkasta ja kävi koulunsa Järvenpäässä.

– Mieleeni on jäänyt, kun ehkä kakkosluokkalaisena selitin innoissani veden kiertokulkua luonnossa. Lukion maantiedon tunnilla käytiin läpi syklonin kehitysvaiheet ja sääkartan symbolit ja se oli mielenkiintoista. Halusin tietää, miten säätä pystytään ennustamaan, sanoo Mette Mannonen.

Mannonen valmistui meteorologiksi vuonna 1998.

– Lukion jälkeen en tiennyt, mitä olisin halunnut opiskella, mutta luonnontieteet kiinnostivat. Matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan pääsi aika helposti ja päädyin sinne. Meteorologia tuntui mielenkiintoisimmalta vaihtoehdolta.

Mannonen on työskennellyt MTV3:n ja Forecan meteorologina yli 12 vuotta. Sitä ennen hän oli Ilmatieteen laitoksen havaintoyksikössä.

Ikinä ei voi tietää varmasti

Mikä sään ennustamissa sitten on vaikeinta?

– Kun sääennustusmallien laskelmat poikkeavat kovasti toisistaan, on vaikea päättää, mitä yhteen sääkarttaan laittaa. Tämän työn luonne on, että ei voi tietää varmasti. Pilvisyyden ennustaminen on joskus vaikeaa. Jos pilvisyysennuste menee pieleen, pieleen menee myös lämpötilaennuste. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Työvuoron jälkeen meteorologi tarkkailee, meneekö oma ennuste oikein.

– Monesti olen vapaapäivänäkin seurannut, milloin pilvipeite rakoilee, jos olen ennustanut aurinkoista säätä. Kun aurinko näyttäytyy, päivä on pelastettu. Joskus ennustin aurinkoista säätä Etelä-Suomeen, mutta taivaalta tulikin räntää. Räntäkuuropilvi taisi olla vain Helsingin päällä, mutta silti harmitti.

Ilman havaintoja ja tietokonemallien laskelmia ei meteorologikaan pysty vapaapäivänään noin vain säätä ennustamaan.

– Omaksi ilokseni voin kesällä katsella kumpupilvien kehittymistä, mutta muuten vapaalla ollessani en tiedä tulevia säitä juuri sen enempää kuin kukaan muukaan ei-meteorologi.

Luonnon ja taivaan tapahtumista Mannoseen tekee vaikutuksen suuri ja kirkas sateenkaari. Lisäksi meteorologi haluaisi nähdä trombin turvallisen välimatkan päästä.

Mannosen oma lempisää on puolipilvinen, heikkotuulinen ja melko lämmin, mutta ei kuuma.

Sarjassa esitellään MTV3:n meteorologit.

Lue myös:

    Uusimmat