Metsä Tissue osti saksalaistehtaan

Pohjoismaiden johtava pehmopaperiyhtiö Metsä Tissue Oyj ostaa saksalaisen Papierwerke Halstrickin koko osakekannan. Velaton kauppahinta on noin 300 miljoonaa Suomen markkaa. Yritysosto tukee Metsä Tissuen tavoitetta kasvaa merkittäväksi pehmopaperitoimittajaksi Euroopassa.

Halstrick on merkittävä talouspyyhkeiden, WC-paperin, nenä- ja lautasliinojen toimittaja. Se markkinoi tuotteita Saksassa Mola- ja Fasana-tuotemerkeillä ja kaupan omilla merkeillä. Yhtiö on Saksan toiseksi suurin lautasliinojen valmistaja ja sen muilla pehmopaperituotteilla on Saksassa noin kahdeksan prosentin markkinaosuus.

Yrityskaupan yhteydessä Metsä Tissuelle siirtyvät Halstrickin tehtaat sijaitsevat Raubachissa, Stotzheimissä ja Selm-Borkissa, noin 100 kilometrin päässä Dusseldorfista. Tehtaiden yhteenlaskettu pehmopaperin jalostuskapasiteetti on noin 80 000 tonnia vuodessa. Halstrickin liikevaihto oli vuonna 1997 noin miljardi Suomen markkaa, ja yhtiön henkilöstömäärä on noin 1 000.

Saksan pehmopaperimarkkinat ovat Euroopan suurimmat, ja pehmopaperin vuosikulutus siellä on lähes miljoona tonnia. Halstrickin osto vahvistaa Metsä Tissuen markkina-asemaa Saksassa. Metsä Tissuella on ennestään Saksassa markkinointi- ja myyntiyhtiö Metsä Tissue GmbH, jolla on toimipisteet Düsseldorfissa ja Frankfurt am Mainissa. Kaupan toteutuminen edellyttää Saksan viranomaisten hyväksyntää.

Metsä Tissue on Pohjoismaiden johtava pehmopaperivalmistaja 45 prosentin markkinaosuudella ja Euroopan johtava leivin- ja ruoanlaittopaperien valmistaja. Metsä Tissuen tuotemerkkejä ovat Lambi, Leni, Serla ja Katrin. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 1997 noin 1,9 miljardia Suomen markkaa, ja sen henkilöstömäärä on noin 2 400. Tuotantolaitokset ovat Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa. Metsä Tissue perustettiin syyskuussa 1997 yhtiöittämällä Metsä-Serlan pehmopaperiliiketoiminta, ja se listautui Helsingin Pörssiin joulukuussa 1997.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat