Luvussa ovat mukana konsernin pörssilistatun tytäryhtiön Metsä Boardin vähennykset. Kartonkivalmistaja vähentää 150 työtehtävää Suomessa.
Metsäteollisuuskonserni Metsä Group vähentää Suomessa 520 vakituista työtehtävää muutosneuvottelujen seurauksena. Vähennyksistä on irtisanomisia enintään 440.
Metsä Groupin viestinnästä kerrotaan STT:lle, että ero ilmoitettujen irtisanomisten ja työtehtävien vähennyksen välillä selittyy pitkälti sillä, että osa työntekijöistä on siirtynyt yhtiöstä muualle sen jälkeen, kun muutosneuvotteluista kerrottiin lokakuun alussa.
– Ihmisiä ei ole näissä tehtävissä enää samaa määrää kuin silloin, kun asia (muutosneuvottelujen alkaminen) julkistettiin, viestinnästä sanotaan.
Lopullisten vähennysten määrä hilautui hieman alas siitä, mitä yhtiö alun perin arvioi. Muutosneuvottelujen alkaessa yhtiö kertoi, että työtehtäviä vähenisi arviolta 540.
Työtehtävien vähennyksessä ovat mukana Metsä Groupin pörssiin noteeratun tytäryhtiön Metsä Boardin vähennykset. Metsä Board vähentää Suomessa yhteensä 150 työtehtävää.
Kartonkivalmistajan vaihdetumman B-osakkeen kurssi sahasi aamupäivällä nollan molemmin puolin Helsingin pörssissä sen jälkeen, kun muutosneuvottelujen päättymisestä kerrottiin.
Metsä Groupin ja Metsä Boardin muutosneuvottelut jatkuvat vielä muissa konsernin toimintamaissa.
