Meteorologi Aleksi Jokela: Helle mahdollista myös ensi viikolla

Sää on tällä viikolla aurinkoista ja lämmintä. Tämän hetken ennusteen mukaan ensi viikollakin voidaan päästä helteisiin maan eteläosassa.

Sulkukorkeapaine on nyt Suomen yllä. Päivät ovat aurinkoisia ja lämpimiä, yöt puolestaan viileitä. Öisin on paikoin hallaa tai yöpakkasta, joten vuorokauden sisäinen lämpötilaero voi olla yli 20 astetta.

Päivälämpötilat ovat laajalti 20 asteen yläpuolella, hellelukemia voidaan mitata paikoin. Tiistaina Lapissa päästiin ensi kertaa hellelukemille tänä kesänä, kun Ylitorniolla oli 25,3 astetta. Lapissa voi olla paikoin hellettä myös tänään ja lähipäivinä.

– Loppuviikolla sää lämpenee vielä asteen tai pari maan etelä- ja keskiosassa ja hellelukemat ovat todennäköisempiä. Pohjoiseen sen sijaan voi virrata viileämpää ilmaa jo viikonloppuna, sanoo MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Tämän hetken ennusteen mukaan lämpö ei olisi vielä kokonaan ohi viikonlopun jälkeenkään.

– Viileä sää ei näillä näkymin pääse etelään asti, vaan korkeapaine voi pitää pintansa ensi viikollakin etelässä. Hellelukemat ovat mahdollisia maan eteläosassa. Pohjoisessa on ennusteen mukaan jo viileämpää ja epävakaista, ennustaa Aleksi Jokela.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Uusimmat