Mercedes-pomolta hurja paljastus – Niki Lauda halusi antaa päävastustajalle tallin moottorin

Mercedeksen urheilujohtaja Ron Meadows paljasti, että edesmennyt Niki Lauda halusi laittaa tallin moottorin Red Bullin autoon. Lauda oli halunnut tätä, jotta Mercedeksellä olisi varteenotettava kilpakumppani sen alkuvuosina. Aiheesta uutisoi gpblog.com -sivusto.

Red Bull kilpaili tuolloin Renaultin moottorilla. Tallin auto jäi voimassa jälkeen Ferrarista ja Mercedeksestä. Monien mielestä Red Bull olisi ollut sarjan paras talli, mikäli sillä olisi ollut Mercedeksen moottori.

Meadows muisteli Laudan hautajaisissa tämän kanssa käytyä keskustelua. 

– Muistan aikaiset vuodet, jolloin Niki todella halusi antaa Red Bullille Mercedeksen moottorin. Hänen ideansa oli se, että se tekisi meistä vahvemman, koska meillä olisi kovempi kilpailija vastassa, Meadows kertoo.

Kaikki tallissa eivät kuitenkaan olleet samaa mieltä Laudan kanssa. 

– Tietenkään emme halunnut sitä ja halusimme pitää moottorimme pelkästään itsellämme. Se vaati suostuttelua, mutta lopulta hän ymmärsi. Ymmärrän sen, miksi hän halusi tehdä niin, sillä hän halusi tehdä joka päivä meistä paremman, Meadows sanoo.

Lauda menehtyi nukkuessaan Monacon GP:n alla 70-vuotiaana.

Lue myös:

    Uusimmat