Mercedes haluaa välttää Lewis Hamiltonin kanssa tekemänsä virheen – Valtteri Bottas ei pelkää paikkansa puolesta: "Siitä puhutaan ennen pitkää"

Mercedeksen molempien F1-kuskien sopimukset ovat jälleen katkolla tulevan kauden aikana. Lewis Hamiltonin kohdalla tiimi aikoo toimia tällä kertaa toisin kuin viimeksi, mutta Valtteri Bottas sanoo, ettei hänellä ole kiire saada nimiä paperiin heti alkukaudesta.

Tavallisesti pitempiä sopimuksia suosinut Hamilton teki pitkien neuvotteluiden jälkeen vain vuoden jatkon tallinsa kanssa. Bottakselle tämä on tullut tutuksi joka vuosi Mercedeksellä.

Harvinaisen tuskaisesti edenneet neuvottelut opettivat tallipäällikkö Toto Wolffille, ettei hän enää vie asiaa näin kalkkiviivoille.

– Olemme sopineet siitä, että käynnistämme sopimusneuvottelut uudelleen suhteellisen alkuvaiheessa kautta. Teemme näin, jotta välttäisimme vuoden 2020 tilanteen, Wolff vahvistaa Motorsport.comille.

36-vuotiaan Hamiltonin kohdalla puhutaan jo F1-uran viimeisistä vuosista, joten pykälien lisäksi puntarissa on myös seitsenkertaisen maailmanmestarin oma päätös siitä, jatkaako hän lainkaan uraansa vuoden 2021 jälkeen.

– Voimme käydä tarpeeksi keskusteluita hänen tulevaisuudestaan, ja annamme itsellemme siihen tarpeeksi aikaa, Wolff kommentoi.

Bottas malttaa kerrankin lykätä neuvotteluita

Valtteri Bottas ei sen sijaan hoppuile jatkostaan Mersulla. Taustalla hänen ajopaikkaansa vaanii Hamiltonia viime kauden lopulla yhdessä Bahrainin kisassa tuurannut George Russell, mutta tällä kertaa suomalaiskuskilla ei ole väliä, vaikka neuvottelut venyisivät loppuvuoteen.

– Minulla ei rehellisesti sanottuna ole kiirettä sille, Bottas kommentoi uuden autonsa julkistustilaisuudessa.

– Tavallaan ymmärrän sen. Jos tallilla on mahdollisuus isoon muutokseen vuonna 2022 ja se voi pitää mahdollisuutensa auki molempien kuskien osalta, se on minusta tiimille hyväksi, hän lisää.

Bottas aikoo keskittyä vain vahvan kauden ajamiseen. Hän on joutunut menneinä vuosina vaivaamaan päätään sopimusasioille kesken kiivaimman kisakauden, mistä myös tallipäällikkö Wolff on tunnustanut kantaneensa syyllisyyttä.

– Siitä puhutaan ennen pitkää. Ei ihan vielä, Bottas tiivisti neuvotteluiden ajankohdasta.

Lue myös:

    Uusimmat