Nordisk Film, 2011. Ohjaus ja käsikirjoitus Lars von Trier. Kuvaformaatti 16:9 Anamorfinen Widescreen 1.85:1. Ääni DD 5.1 (englanti). Kesto 136 min.
Tanskalaisella ohjaajalla Lars von Trierillä on takanaan pitkä ura elokuvien parissa. Itse olen nähnyt hänen tuotannostaan ainoastaan erittäin omituisen, jopa kamalan Idiootit (1998) sekä hyvin kekseliään ja yllättävän kiinnostavan Dogvillen (2003). Jostain syystä jopa miehen edellinen elokuvaohjaus Antichrist (2009) jäi näkemättä, vaikka siinä esiintyy loistava Charlotte Gainsbourg, yksi lempinäyttelijöistäni.
Juuri Gainsbourgin takia tahdoin nähdä Melancholian. Elokuvan tarina toisaalta kuulosti sen verran omituiselta, että mietin, mitähän tuleman pitää: häät ja maailmanloppu, mielenkiintoinen yhdistelmä. Lopullisen päätöksen katsomisesta tein, kuin näin kauniin, toisaalta jotenkin kammottavan dvd-kannen, jossa Kirsten Dunst katsoo vakavasti kameraa upeassa hääpuvussa kielokimppu kädessään.
Melancholia alkaa noin kahdeksanminuuttisella introlla, ihmeellisellä taidepläjäyksellä, jossa Wagnerin mahtipontinen musiikki sekä kuva yhdistyvät maailmanlopun tunnelmiin. Alku tuntuu vähän tylsältä ja turhalta, mutta kuvat, jotka ovat todella paljon hidastettuja, selittyvät kyllä elokuvan kuluessa. Sama hidastempoisuus jatkuu itse asiassa läpi koko elokuvan, vaikka kuva liikkuukin ihan normaalisti. Kuvauksessa on käytetty kameraa, joka ei pysy paikallaan, vaan tekee tilanteesta dokumentin oloisen tai aivan kuin joku häävieraista kuvaisi tapahtumia.
Elokuva jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa on nimetty Justinen mukaan ja toinen osa Clairen. Justine (Dunst) ja Claire (Gainsbourg) ovat sisaruksia, joiden kautta elokuvan tapahtumia tuodaan esiin. Tärkeää on myös se, miten naiset suhtautuvat lähenevään maailmanloppuun ja aluksi sen uhkaan. Elokuvan nimi Melancholia viittaa planeettaan, joka ensin kulkee Maan ohi, mutta sitten kääntyykin suoraan kohti maapalloa.
Justine-osassa juhlitaan Justinen ja tämän tuoreen aviomiehen Michaelin (Alexanedr Skarsgård) häitä. Hääjuhlassa koetaan monia kiusallisia hetkiä ja tapahtumat etenevät hitaasti, suorastaan unenomaisesti. Tapaamme mm. morsiamen vanhemmat (John Hurt ja Charlotte Rampling), jotka tekevät hienot roolisuoritukset. Myös paljon maksanut hääsuunnittelija (Udo Kier) sekä Justinen työnantaja rasvatukkainen Jack (Stellan Skarsgärd) ovat mahtavia. Häät pidetään Clairen ja tämän rikkaan miehen Johnin (Kiefer Sutherland) kartanossa – rahaa säästelemättä. Juhlatunnelma ei ole ihan sellainen kuin voisi odottaa, vaan jo tässäkin vaiheessa voi aistia, että jotain suurta on tapahtumassa: kuljetaan kohti mahdollista maailmanloppua.
Claire-osuudessa ollaan ajallisesti liikuttu eteenpäin ja Justine saapuu Johnin ja Clairen kartanolle toipumaan melankoliastaan, joka on johtanut syvempään depressioon. Justinen tilaa ei sen enempää selitellä, mutta voisi kuvitella, että jättimäisen planeetan läsnäolo vaikuttaa naisen mieleen voimakkaammin kuin muiden. Claire on peloissaan ja lopulta kauhuissaan, mutta mitä lähemmäs elokuvan loppua päästään, sitä rauhallisemmaksi hänen sisarensa muuttuu. Clairen, Justinen ja Johnin lisäksi kartanossa on enää vain pariskunnan pieni poika Leo (Cameron Spurr). Johnille tähtitiede on tuttua, joten hahmot seuraavat pihamaalta Melancholian ohikulkua sekä kääntymistä takaisin kaukoputken avulla.
Jos tältä maailmanlopun elokuvalta odottaa jotain sellaista, missä Amerikan sotavoimat ja presidentti tukijoukkoineen taistelevat tapahtumia vastaan siinä vielä onnistuen (esim. Deep Impact 1998, Armageddon 1998), tulee kyllä pettymään. Melancholia on tunnelmaltaan hyvin melankolinen, jossa pieni perhe kohtaa uhan keskenään ilman suurta mediaa (perhe käy vain muutamalla nettisivulla) tai jonkun suuren joukon hössötystä. Tapahtumien hidastempoisuus ja hahmojen vähäsanaisuus korostavat epätoivon ja pelon läsnäoloa.
Dvd:n kannessa oleva lausahdus ”kaunis elokuva maailman lopusta” kiteyttää ytimekkäästi sen, mitä Melancholia on. Se on visuaalisesti, musiikillisesti (musiikki Wagnerin Tristan & Isolde –oopperasta) sekä tapahtumiltaan hyvin kaunis, surumielisen kaunis. Elokuvaa katsoessa tuntuu välillä, että se saisi edetä nopeammin, mutta viimeistään jälkikäteen tajuaa, että hidas eteneminen valmistaa katsojaa loppua varten. Elokuvan kokonaisuus on hieno, loppu on hyvin vaikuttava. Gainsbourg ja Dunst tekevät hienot suoritukset sisaruksina eikä Kiefer Sutherlandkaan ole hullumpi, vaikka hänellä on kummallisen möreä ääni.
Miellyttävä yllätys dvd:llä oli ekstrojen runsaus. About Melancholia, The Visual Style sekä About the Universe –dokumentit kertoivat elokuvan tekemisestä ja Melancholia-planeetasta. On mukava nähdä ohjaajan sekä elokuvan tekijöiden innostuneita kommentteja. Mukana myös leffan traileri, VFX Featurette sekä Lars von Trierin ja Peter Schepelernin kommenttiraita. Erinomaista!
Leffa: * * * *
Ekstrat: * * * * *