Mainos

Mayojen seuraava ennustus: Ruokaa ja juomaa

Mayakalenterin väitetty maailmanlopun ennustus päivämäärälle 21.12.2012 on saanut maailmalla laajat kansanjoukot kavahtamaan.

Mayat ovat ennustaneet ajanlaskunsa syklin päättymiseen monenlaisia tapahtumia, kuten tiettyjen lintujen saapumista, keltatautia, verioksennusta, sulkakäärmeen saapumista ja muita negatiivisia asioita.

Mayatutkija, Latinalaisen Amerikan tutkimuksen dosentti Harri Kettunen muistuttaa kuitenkin mayojen seuraavasta ennustuksesta, joka osuu 20 vuoden päähän tästä hetkestä.

– Vuodelle 2032 on tiedossa muun muassa paljon ruokaa ja paljon juomaa. Ennustuksessa on myös paljon kryptisiä kohtia, kuten "me tulemme pitämään heidän vaatteitaan" ja "tulemme laittamaan heidän hattunsa päähän" sekä "me tulemme puhumaan heidän kieltään", luettelee Kettunen.

– Mitä tämä tarkoittaa, sitä ei tiedä kukaan. Mutta minusta se on hieno ajatus jonkunlaisesta monikulttuurisuudesta.

Mayakulttuuri vahvasti esillä Suomessa

Mayakulttuuri on tänä vuonna lähempänä suomalaisia kuin koskaan ennen.

Didrichsenin taide- ja kulttuurimuseossa Helsingissä on esillä kolmas mayakulttuuria valottava näyttely, jonka esineistö on lainassa Guatemalan kansallismuseosta ja Popol Vuh -museosta. Osa teoksista on ensimmäistä kertaa nähtävänä Guatemalan rajojen ulkopuolella.

Lisäksi Helsingissä järjestetään 9. - 15. joulukuuta kansainvälinen mayakonferenssi, jonne saapuvat maailman johtavat mayatutkijat ja arkeologit. Konferenssin järjestää Helsingin yliopiston Maailman kulttuurien laitos yhdessä Euroopan mayatutkimusjärjestö Wayebin kanssa.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.