May penää kompromisseja parlamentilta uudella brexit-lakiehdotuksella – "Muuten on riski painajaismaisesta tulevaisuudesta"

Britanniassa pääministeri Theresa May lupaa kansanedustajille mahdollisuuden äänestää uuden brexit-kansanäänestyksen järjestämisestä, jos he hyväksyvät hallituksen lakiesityksen EU-erosta. Äänestyslupaus on yksi muutoksista, jotka May on tänään esittänyt EU-erosuunnitelmiin.

Mayn esittelemä brexit-laki takaisi kansanäänestysäänestyksen lisäksi esimerkiksi sen, että hallitus pyrkii mahdollisimman saumattomaan kaupankäyntiin EU:n kanssa Britannian kuitenkaan kuulumatta sisämarkkina-alueeseen ja ilman vapaata liikkuvuutta. Laki lupaa myös esimerkiksi säilyttää ympäristönsuojelun EU-eroa edeltävällä tasolla sekä vaatii hallitusta keksimään ratkaisun Pohjois-Irlannin rajakiistakysymykseen ensi vuoden loppuun mennessä.

Ehdotusten tavoitteena on pääministerin mukaan saada parlamentin alahuoneen enemmistö tukemaan uutta EU-erosopimusta. May korostaa edelleen, ettei hän itse ole toisen kansanäänestyksen kannalla.

–  Minä olen tehnyt kompromisseja, nyt pyydän teitäkin tekemään kompromisseja. Olemme saaneet selkeän ohjeen niiltä ihmisiltä, joita meidän on tarkoitus edustaa, hän huomautti.

Riski "painajaismaisesta tulevaisuudesta"

May yritti saada aikaiseksi yhteistä EU-erosopimusluonnosta oppositiossa olevan työväenpuolueen kanssa. Nuo neuvottelut kuitenkin kariutuivat viime viikolla.

Pääministeri myönsi tänään puheessaan, että vaikka hän tiesi EU-eron olevan vaikea asia, siitä on lopulta tullut vieläkin vaikeampaa kuin hän odotti. May korosti, että kansaa jakavasta tilanteesta on päästävä pikaisesti eteenpäin.

–  Muuten on riski painajaismaisesta tulevaisuudesta, jossa politiikka on pysyvästi polarisoitunut.

Mayn mielestä monet EU-eron puolesta äänestäneet haluavat edelleen läheistä yhteistyötä unionin kanssa. Vastaavasti EU:ssa pysymistä kannattaneet, kuten hän itse, ovat innoissaan eron tuomista mahdollisuuksista. Siksi hän toivoo parlamentin alahuoneelta nyt tukea.

Pääministeri painotti, että jos kansanedustaja äänestää lakia vastaan, se tarkoittaa ääntä koko EU-eron perumiselle.

Britannian lähtöpäivää on lähes kolme vuotta kestäneen prosessin aikana lykätty jo kahdesti. Nyt oletus on, että ero koittaa lokakuussa. May huomautti, että kaikkien kansanedustajien on nyt otettava vastuu sekä nykyisestä tilanteesta että sen ratkaisemisesta.

–  Jos tämä olisi minusta kiinni, olisimme jo lähteneet, hän muistutti.

May myös toisti pitäytyvänsä viimeviikkoisessa lupauksessaan väistyä pääministerin paikalta. Seuraajaansa hän ei ottanut kantaa vaan sanoi sen olevan konservatiivipuolueen asia.

Lue myös:

    Uusimmat