May aikoo ottaa Manchester-tutkinnan tietovuodot esille Trumpin kanssa

Britannian viranomaiset ovat suomineet yhdysvaltalaiskollegoitaan Manchesterin terrori-iskun tutkintaan liittyvistä toistuvista tietovuodoista medialle.

Britannian sisäministeri Amber Rudd hiillosti Yhdysvaltain kotimaan turvallisuudesta vastaavaa virastoa ja muita tiedusteluviranomaisia sen jälkeen, kun iskun tekijä ja tutkinnan yksityiskohtia vuoti amerikkalaismedialle ennen kuin brittiviranomaiset olivat halukkaita tuomaan tietoja julkisuuteen.

Guardianin mukaan Britannian pääministerin Theresa Mayn odotetaan ottavan vuodot esille Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa Brysselissä, kun he tapaavat Naton huippukokouksen yhteydessä.

Tietovuodot jatkuivat myös sisäministeri Ruddin arvostelun jälkeen. New York Times -lehti julkaisi ilmeisestikin räjähdyspaikalta otettuja kuvia, joissa näkyi muun muassa jäänteitä räjähteistä ja repun riekaleita.

Brittitutkijat olivat tiettävästi ottaneet kuvat ja jakaneet ne amerikkalaisten kollegoiden kanssa, joilta ne brittilähteiden mukaan ovat vuotaneet julkisuuteen.

– Me olemme todella raivoissamme. Tällaista ei voida hyväksyä, Britannian hallituksen lähde sanoi vuodoista uutistoimisto AFP:n mukaan. 

Lue myös:

    Uusimmat