Matti Nykäsen muistomerkiksi ehdotetaan Höyhen-teosta

Jyväskylän kaupungin muistomerkkityöryhmä esittää Matti Nykäsen muistomerkiksi Höyhen-nimistä teosta.

Edesmenneen mäkihyppylegendan muistomerkkiehdokas valikoitui kuuden luonnoksen joukosta.
Teos äänestettiin viime marraskuussa yleisöäänestyksen toiseksi parhaaksi ehdokkaaksi. Lisäksi se äänestettiin Keskisuomalaisen järjestämässä ehdokasäänestyksessä parhaaksi.

Kaupunki on kertonut aiemmin Nykäsen omaisten toivoneen näköispatsasta. Kaupunki kertoo tiedotteessa siksi tilanneensa taitelija Kaarina Kaikkoselta teoksesta lisäluonnoksen näköiselementistä.

Viime vuonna kuolleen Nykäsen muistomerkin sijaintipaikaksi on esitetty Hippoksen liikuntapuistoa. Muistomerkin toteuttamisesta päättää Jyväskylän kaupunginvaltuusto.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja