Matti Nykänen piirtyi ikimuistoisesti urheiluhistoriaan – näistä saavutuksista 55-vuotiaana kuollut mäkilegenda muistetaan

Mäkihypyn nelinkertainen olympiavoittaja Matti Nykänen on kuollut, uutisoi Seiska. 55-vuotiaana kuollut Nykänen muistetaan yhtenä kaikkien aikojen parhaista mäkihyppääjistä.

Nykänen nappasi ensimmäisen arvokisavoittonsa nuorten MM-kisoissa Schonachissa 1981 normaalimäen MM-kullalla.

Aikuisissa Nykänen nousi kirkkaimmalle huipulle jo seuraavana vuonna Oslon MM-kisoissa 1982. Hän voitti tuolloin suurmäen MM-kultaa 18-vuotiaana hallittuaan vaikeat sääolot hernerokkasumussa.

Kaksi vuotta tämän jälkeen Nykänen juhli Sarajevon olympialaisissa 1984 suurmäen olympiakultaa. Lisäksi hän nappasi hopeaa normaalimäessä. 

Ureilu-uransa ikimuistoisimman tempun Nykänen teki neljä vuotta myöhemmin, Calgaryn olympialaisissa vuonna 1988. Hän nappasi tuolloin mäkihypystä kaikki kolme kultaa: yhden suurmäessä, yhden normaalimäessä ja yhden joukkuemäessä.

Nykänen saavutti kaikkiaan olympialaisissa neljä kultaa ja yhden hopean.

MM-kisoissa hän voitti viisi MM-kultaa, joista viimeisimmän Lahdessa 1989. Nykäsen plakkariin kertyi lisäksi yksi MM-hopea ja kolme MM-pronssia.

Näihin mitaleihin ei ole laskettu lentomäen MM-mitaleita. Lentomäessä Nykänen saavutti yhden maailmanmestaruuden, yhden MM-hopean ja kolme MM-pronssia.

Keski-Euroopan mäkiviikon Nykänen valloitti kahdesti (1982–1983 ja 1987–1988), ja mäkihypyn maailmancupin kokonaiskilpailun hän voitti neljä kertaa.

Maailmancupin osakilpailuvoittoja Nykäselle kertyi kaikkiaan 46. Se pysyi ennätyksenä helmikuuhun 2013 saakka, kunnes Itävallan Gregor Schlierenzauer ohitti hänet.

Lue myös:

    Uusimmat