Matti Nykänen esiintyi humalassa suorassa radiolähetyksessä – Suomipopille langettava JSN:ltä

Julkisen sanan neuvosto tuomitsee vahvassa humalassa olleen henkilön haastattelemisen suorassa radiolähetyksessä.

Joukkoviestinnän ja toimittajien itsesäätelyelin Julkisen sanan neuvosto (JSN) on antanut tänään langettavan päätöksen Radio Suomipopille.

Päätös koskee syyskuun alussa tapahtunutta radiohaastattelua, jossa entinen mäkihyppääjä Matti Nykänen esiintyi vahvassa humalatilassa. Haastattelussa oli tarkoitus esitellä Nykästä käsittelevää kirjaa.

– Haastattelussa käsiteltiin kuitenkin enimmäkseen hänen alkoholinkäyttöään, seksielämäänsä ja raha-asioitaan ja kerrottiin loukkaavia ja varmistamattomia asioita hänestä ja hänen lähipiiristään, JSN toteaa päätöksessään.

Vaikka lähetyksen tekijät huomasivat Nykäsen vahvan päihtymistilan, eivät he katkaisseet haastattelua edes musiikkitauon aikana.

– Haastateltavan ihmisarvoa ei kunnioitettu, kun hänen annettiin esiintyä suorassa radiolähetyksessä vahvasti päihtyneenä. Erityisen raskauttavana neuvosto pitää sitä, ettei haastattelua keskeytetty edes tauon aikana, ja että radiokanava julkaisi siitä myöhemmin verkkovideon, JSN linjaa.


Päivitys 17.11.2016 16:26: Korjattu otsikon kirjoitusvirhe. 

Lue myös:

    Uusimmat