Mainos

Matkailu lisääntyy pääkaupunkiin - "Helsinki on niin siisti paikka"

Helsingin matkailu on myötätuulessa, vakuuttaa Helsingin Turistioppaiden puheenjohtaja Sisko Kulin.

Hänen mukaansa Helsinki on onnistunut mainonnassa, mikä näkyy lisääntyvänä turistien määränä.

– Ja Helsinkihän on ensi vuonna maailman designpääkaupunki, mikä näkyy nyt jo turistien määrissä, Kulin kertoo MTV3 Uutisille.

Hän ei osaa kuitenkaan arvioida turistien tarkkaa lukumäärää, vaan perustaa näkemyksensä näppituntumaan.

Kulinin mukaan erityisesti yksityismatkailijoiden määrä on lisääntynyt.

– Nykyään tullaan paljon risteilylaivoilla. Ja ennen vanhaan mentiin suoraan bussikierroksille, mutta nyt monet haluavat kävely- ja veneretkille.

Kulinin korviin ei ole kantautunut huonoa palautetta ulkomaalaisista turisteista. Eilen 16 saksalaisturistia tunkeutui luvatta Pohjois-Savossa, Leppävirralla sijaitsevalle kesämökille.

– En ole kuullut mitään negatiivista palautetta. Monet ovat kehuneet Helsinkiä siistiksi ja inhimilliseksi kaupungiksi. Täällä on niin kaunista ja meri lähellä. Sitten kaikki on kuitenkin hieman nyrpeitä, jos sataa, Kulin naurahtaa.

Hänen mukaansa Helsinkiin saapuu matkailijoita enimmäkseen naapurimaista, Japanista ja Saksasta.

– Ja nyt on ollut ilo huomata, että espanjankielisten määrä on myös lisääntynyt.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.