Felipe Massa myönsi USA:n GP:n jälkeen, ettei tahallisen lähtöruuturangaistuksen ottaminen onnistuisi mukisematta kaikissa talleissa.
Ferrari päätti pudottaa Massan kuudennesta ruudusta 11:nneksi auttaakseen Fernando Alonson parempaan ruutuun.
– Kun minulle aamulla kerrottiin, että putoan viisi lähtöruutua, en voi sanoa hyppineeni riemusta, mutta hyväksyin sen auttaakseni tallia ja tallikaveriani. En usko, että monikaan kuljettaja olisi tehnyt samoin, mutta minä olen rehellinen henkilö ja teen aina kaikkeni tallini eteen, Massa totesi.
Massa ajoi lopulta erinomaisen kilpailun nousten neljänneksi.
– Minulle tämä tulos oli hieman kuin voitto, ehdottomasti kauden paras kilpailuni. Nyt voin sanoa olevani tyytyväinen, että lähdin 11:ntenä, Massa totesi.
Seitsemännestä ruudusta matkaan lähtenyt Alonso tuli maaliin kolmantena 6,7 sekuntia ennen Massaa. Alonso säilytti näin mestaruusmahdollisuudet kauden päätöskisaan Brasiliaan, joka on Massan kotikisa.
– Olisi mukava päättää kausi palkintosijaan, tai jopa voittoon. Se on varmaa, että teen kaikkeni auttaakseni tallia saavuttamaan tavoitteensa. Tänään olisin ehkä pystynyt sijoittumaan Fernandon edelle, mutta tiedän täysin MM-sarjan tilanteen ja teen sen, mikä on oikein Ferrarille, kuten olen tehnyt läpi urani, Massa lupasi päätöskisan tiimoilta.

