Markus Hemdahl jatkaa Hongassa

Honka
HonkaCopyright MTV Oy 2000
Julkaistu 30.05.2001 17:39

Parhaillaan maajoukkuekomennuksella Tshekissä oleva Markus Hemdahl on sopinut jatkosta Hongan kanssa. Hallitsevan Suomen mestarijoukkueen ja Hemdahlin välinen sopimus on muotoa 1+1, jossa Hongalla on optio kaudelle 2002-2003.

Tuleva kausi on Hemdahlille kahdeksas Hongan paidassa. 24-vuotias ja 202-senttinen sentteri saa jatkaa tutussa seurassa, sillä kuusi muutakin päättyneellä kaudella joukkueessa pelannutta on solminut uuden sopimuksen.

-Hongalla oli optio tästä kaudesta ja kun ehdot täyttyivät oli asia aika lailla selvä. Sain Suomesta neljä varteen otettavaa tarjousta. Monet asiat kuitenkin puolsivat jatkoani. Joukkueen kunnianhimoiset tavoitteet ja hyvä valmennus ovat tietysti päällimmäisinä, mutta myös hyvät työ- ja opiskelumahdollisuudet pääkaupunkiseudulla ovat asioita, joilla on oma painonsa, Tshekistä tavoitettu Hemdahl valoitti päätöstään.

Hongassa tehty sopimus nähdään erittäin tärkeäksi. Päävalmentaja Mihajlo Pavicevic luottaa viime kauden miehistöönsä ja viimeisenä päättyneen kauden suomalaispelaajista jatkosopimuksensa solminut Markus Hemdahl on pelaaja, jolta Pavicevic odottaa paljon. Puolustuseksperttinä tunnettu Hemdahl kirjautti runkosarjan otteluissa keskimäärin 4,8 pistettä ja 4,3 levypalloa sekä 0,97 torjuntaa.

-Markus Hemdahl työskenteli lujasti viime kaudella eikä se voi olla näkymättä tulevan kauden peleissä. Markus on maan parhaita puolustuspelaajia ja jos hän jatkaa samaa tahtia hänen suorituksensa tulevat varmasti paranemaan molemmilla osa-alueilla, niin hyökkäys- kuin puolustuspelissäkin. Vaikka joukkueen rakennustyö onkin vielä kesken, olen kaiken kaikkiaan tyytyväinen tilanteeseen. Seitsemän pelaajaa jatkaa varmuudella, mikä helpottaa työtäni huomattavasti, Pavicevic pohti.

Sopimuksen Hongan kanssa kaudelle 2001-2002 ovat nyt tehneet Jukka Hemdahl (22 vuotta, 195 cm), Markus Hemdahl (24, 202), Claes Kaarni (19, 189), Jukka Matinen (22, 203), Roope Mäkelä (27, 188), Heikki Zitting (23, 200) sekä Tuukka Vuorinen (18, 194). Myös neuvottelut amerikkaispelintekijä Lonnie Cooperin kanssa ovat yhä käynnissä.

(koris.net)