18-vuotias missi ja malli Saara Viljanen menehtyi liikenneonnettomuudessa perjantai-iltapäivänä. Viljanen jäi junan alle Turun ja Helsingin välisellä radalla, Kupittaan ja Piikkiön välillä. Malli oli kotoisin Piikkiöstä.
Saara Viljanen liittyi 14-vuotiaana Marjo Sjöroosin Fashion Teamiin.
– En pysty nyt puhumaan tästä asiasta, tämä on ollut meille kaikille valtava sokki, Viihdeuutisten tavoittamana Sjöroos kertoo.
Vuoden 2007 Miss Suomi Noora Hautakangas tutustui Saaran yhteisillä työkeikoilla.
– Olen aivan järkyttynyt, eihän tässä tiedä mitä ajatella. Saara oli hirveän iloinen ja sympaattinen persoona. Hän oli loistava tanssija ja oikea energiapakkaus, Noora muistelee ystäväänsä.
Malli-juontaja Anne-Mari Berg kertoo Saaran ottaneen häneen yhteyttä eri työasioissa.
– Hänellä olisi varmasti ollut lupaava ura mallimaailmassa. Onhan tämä aivan hirveä uutinen, mutta eihän sitä koskaan voi tietää milloin lähtö tulee, järkyttynyt Anne-Mari sanoo.
Miss Turku -kilpailussa menestynyt kaunotar valittiin Kiinassa järjestettyyn Miss Beauty of the World -kilpailun kauneimmaksi kasvoksi noin vuosi sitten.
Lähihoitajaksi opiskelleen Viljasen ystäväpiiriin kuului paljon julkisuudesta tuttuja henkilöitä. Turkulainen entinen Miss Suomi Lola Wallinkoski ja tämän aviomies Jarkko kuuluivat Viljasen lähipiiriin. Saara tanssi Lolan Lola's Pussycats -tanssiryhmässä. Saaran kuolemasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
(MTV3)