Marita Taavitsainen & Sami Helenius

 

Iskelmälaulaja Marita Taavitsainen on tanssittanut suomalaisia jo 23 vuotta, mutta TTK:n myötä hän pääsee viimein tanssimaan itse. On suoranainen ihme, että aikaa kului näinkin kauan – onhan vuoden 1995 tangokuningattaren ja Andrè-hitistä tunnetun laulajattaren rakkaus tanssiin imetty jo äidinmaidosta. Maritan äidillä olikin tapana vetää matot syrjään lauantai-illan kunniaksi ja aloittaa tanssit.

Iloa pursuava Marita kuvaa itseään hajamieliseksi, mutta innostuvaksi. Hän pitää selvänä heikkoutenaan sinnikkyyden puutetta ja aikataulut ovat hänelle ”kammottavia”, mutta kun jotain aletaan tekemään tosissaan, se tehdään aina täysillä.

– En osaa tehdä puolivillaisesti mitään. Tekemisen tahti on aina kaikki tai ei mitään, niin sanotusti ON-OFF, Marita toteaa.

Maritan ON-kytkimen pääsee napsauttamaan päälle tanssiopettaja Sami Helenius, jonka lukuisiin meriitteihin kuuluvat niin menestyksekäs kilpatanssiura kuin valmennustyötkin. Viime kesä kului Kaunis Veera -musikaalissa, jonka lisäksi Sami viimeistelee valmentajan erikoisammattitutkintoaan.

Sami kuvailee Maritaa ”ihanan pirskahtelevaksi pakkaukseksi”, jonka kanssa ei varmasti tule hiljaista tai tylsää.

– Maritan vahvuuksia ovat esiintymistausta ja musikaalisuus. Ja se, että hän osaa kävellä korkokengillä! Sami iloitsee.

Tanssien oppimisen lisäksi Maritalla on yksi hyvin konkreettinen haave kisaa koskien: hyvään kuntoon pääseminen.

– Odotan eniten sitä, että laihtuu! Jos nyt pääsisi elämänsä kuntoon, se olisi enemmän kuin uskallan toivoa, Marita nauraa.

Lue myös:

    Uusimmat