Marin toivoo, ettei "rajoitustoimia höllennettäisi, eikä niistä luovuttaisi" – Vapaavuori: Lasten harrastuksia avataan

Pääministeri Marin väläytti maskisuosituksen tiukentamista:"Pyrin itse käyttämään kirurgisia maskeja" 6:55
Pari päivää sitten Marin väläytti maskisuosituksen tiukentamista: "Pyrin itse käyttämään kirurgisia maskeja".

Pääministeri Sanna Marin kommentoi tuoreeltaan pääkaupunkiseudun päätöstä avata lasten harrastusmahdollisuuksia.

Erona tammikuuhun on se, että nuorten harrastustoimintaa avataan jonkin verran.

– Hallitus on vedonnut alueisiin ja kuntiin, että tässä kohtaa kun on iso riski muuntoviruksen osalta, niin käytössä olevia rajoitustoimia ei höllennettäisi, eikä niistä luovuttaisi.

Marin kuitenkin totesi, ettei hän ole ehtinyt tarkemmin tutustua pääpaukunkiseudun tuoreimpiin linjauksiin.

– Olen tulossa toisesta menosta ja tiedotustilaisuus on ollut parhaillaan käynnissä. Perehdymme tähän huolella, Marin kertoi ennen hallituksen neuvotteluiden alkua.

Kokoontumisrajoitukset jatkuvat pääkaupunkiseudulla pääosin myös helmikuussa, ilmoitti Helsingin pormestari Jan Vapaavuori tiedotustilaisuudessa tänään STT:n mukaan.

Vapaavuoren mukaan alle 20-vuotiaiden harrastusmahdollisuuksia avataan kaupunkien tiloissa hallitusti ja rajatusti. Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä katsoo, että harrastusten estyminen on ollut lapsille ja nuorille erityisen haitallista.

Lue myös:

    Uusimmat