Mariko Idols-kisaajista: Tyrkkyjä ja todellisia lahjakkuuksia

Mariko keskustelee Idols-kisaajien kanssa. Kuva: MTV3.
Mariko keskustelee Idols-kisaajien kanssa. Kuva: MTV3.
Julkaistu 09.10.2008 20:31

Idols-kilpailijoille itsetuntoa ja rohkeutta opettanut Mariko Pajalahti löysi laulukokelaista muutamia timantteja. Parille kisaajalle suorasukainen laulajatar antoi myös sapiskaa. Muut tähtiopettajat olivat lausunnoissaan diplomaattisempia.

Kwan-yhtyeen keulakuva haravoi 21:n opettamansa Idols-kokelaan joukosta jonkin verran negatiivisia piirteitä, joihin kannattaisi puuttua jo hyvissä ajoin.

– Skidiä asennevammaa, ylimielisyyttä ja tyrkkyä asennetta oli tarjolla. Tyrkkyily on luotaantyöntävää, en jaksa sellaista henkilöä kahta kertaa katsoa päin. Joillakin ihmisillä on sellainen preesens, että vaikka he istuisivat hiljaa nurkassa, tunkevat he itseänsä keskipisteeseen.

Mariko: Anna ja Pete hurmasivat

Marikoon suuren vaikutuksen tekivät kaksi kisaajaa, Anna Puustjärvi ja Pete Parkkonen. Kummankaan laulua Mariko ei ollut kuullut, mutta heidän persoonansa hurmasi.

– Tukkajumala-jäbä oli äärimmäisen mestoilla koko ajan, mutta hän ei kuitenkaan ollut riipivä tyrkky. Hänellä on superego ja hän on fantastinen hahmo, mutta hänen pitää oppia peruskäytöstavat, Mariko napautti, viitaten Peten kanssa sattuneeseen kännykkähässäkkään.

– Tämä toinen ei ollut niin räiskyvä persoona, mutta aivan mielettömän kaunis, pieni vaaleatukkainen mimmi. Hän oli mielettömän söötti ja sanoi, että hänen unelmakeikkansa olisi Tavastialla Dave Lindholmin kanssa. Ajattelin, että nyt liikutaan samalla tasolla. Dave on yksi kovimmista musiikkihenkilöistä, joita tiedän. Silloin, kun joku tykkää Davesta, hänellä on aika syvä musiikkifiilis olemassa. Hän oli todella, todella kiinnostava tyyppi, ja hänen keikalleen haluaisin mennä.

Hanna-Riikka: Tuomas ja Vesa repäisivät!

Idols-muskaria vetänyt Hanna-Riikka Siitonen kehaisi, että Idols-kilpailijat ylittivät itsensä hänen työpajassaan: – Siinä on aina taikaa, kun saa yhdessä jorailla ja jammailla. Uskon, että he unohtivat kilpailun hetkeksi.

– Tuomas ja Vesa jäivät mieleen, koska he olivat tosi arkoja aluksi, mutta repäisivät lopulta kunnolla. Muita hyviä olivat Saana, Anna-Kaisa ja Suvi, jotka uskaltautuivat todella hulvattomiin esityksiin.

Jokainen sai revitellä ja sooloilla vuoron perään, kun toiset säestivät. – Tänään nähtiin lyhyttä ja pitkää esitystä. Toisilla ei riittänyt kantti kuin lyhyeen laulun luikaukseen, mutta välillä ihmiset rohkaistuivat soololauluun vaikkapa koirastaan tai harrastuksistaan.

– Toivon, että rytmin, harmonian ja revittelyn täyteinen tuokio poistaisi pelkoja ja jännitystä. Toivottavasti tämä näkyy vielä illan esityksissä!

Jaana: Luottakaa päähän ja sydämeen

Eläytymistä opettanut Jaana Saarinen toivoi, että Idols-kilpailijoille jäi hyvä luottamus omaan päähän ja sydämeen: Niiden varastoista saattaisi ammentaa mitä vaan.

– Huikea päivä ja olen nauttinut joka sekunnista. Kuvittelin, että ihmiset olisivat väsyneitä ja voisivat suhtautua teeskennellen: joo joo, pakko olla mukana, kun tällainenkin paja on keksitty.

– Porukka oli kuitenkin hirveän hyvin mukana. He olivat läsnä, mukana, iloisia ja rentoja.

Jaana surkutteli, ettei pystyisi millään tuomariston töihin, koska hän haluaisi pitää kaikki kisassa. – Muutama kyllä erottui ryhmästä. Viimeisessä ryhmässä esimerkiksi Saana oli aivan mainio!

Jouka Valkama: Ville ei haastanut itseään

Koreografi Jouka Valkama ei keskittynyt Idols-kilpailijoiden tanssitaitojen tarkasteluun, vaikkakin hän mainitsi, että tanssitaidot vaihtelivat kovasti. – Yleensä työskentelen ammattilaisten kanssa, mutta tänään oli todella hauskaa ja tästä sai paljon itsekin irti.

– Halusin pitää tuntini haasteellisena, mutta en tietenkään odottanut, että lopputulos olisi täydellinen.

Valkama toivoi, että hänen oppinsa auttaisi kilpailijoita esiintymistilanteissa olemaan oma itsensä.

Tärkeintä opettajan mielestä oli Idols-kilpailijoiden halukkuus lähteä liikkeelle sekä ennakkoluuloton asenne.

– Ainoastaan Ville ei lähtenyt haastamaan itseään. Muuten jokaiselta löytyi sitä tärkeintä, eli uskallusta haastaa itsensä uuteen hommaan ja mennä täysillä!

Teksti: Heli Vartiainen ja Laura Kokko/MTV3