Marcus Grönholm, Suomi

Marcus Grönholm (Kuva: MTV Oy)
Marcus Grönholm (Kuva: MTV Oy)MTV
Julkaistu 09.01.2007 12:48(Päivitetty 20.09.2007 12:48)

Synt. 5.2.1968, Kauniainen
Talli: Ford
Kakkoskuljettaja: Timo Rautiainen

Marcus Grönholm on pitkän uran tehnyt kaksinkertainen maailmanmestari. Hänen ajoi ensimmäisen MM-rallinsa Jyväskylässä jo vuonna 1989 sijoittuen 23:nneksi N-ryhmän Lancialla.

Marcus Grönholmin isä Ulf lukeutui Suomen ralliautoilun kärkinimiin 1970-luvulla. Marcuksen serkku Sebastian Lindholm on myös ralliautoilija. Marcus aloitti uransa motocrossin parissa, mutta polvivammat pakottivat siirtymään kaksipyöräisistä ralliautoihin. Kotimaan rallipolkuja Marcus hallitsi 1990-luvulla ottaen neljän SM-titteliä, joista kolme tuli peräkkäisinä vuosina 1996-98.

Grönholm alkoi saada kansainvälistä tunnettuutta ajettuaan Toyota Celicalla Jyväskylän MM-rallissa viidenneksi 1994 ja kaksi vuotta myöhemmin neljänneksi. Grönholm teki todellisen läpimurtonsa ajettuaan Toyota Corolla WRC:llä vahvasti vuosien 1997 ja 1998 Jyväskylän MM-ralleissa. Hän sai vuodesta 1999 alkaneen sopimuksen Peugeot 206 WRC -auton rattiin. Ensimmäinen MM-rallivoitto tuli Peugeotilla Ruotsissa 2000, ja kaudesta muodostui todellinen täysosuma, sillä Ruotsin jatkoksi tulleet voitot Uudessa-Seelannissa, Suomessa ja Australiassa siivittivät Grönholmin kauden maailmanmestariksi.

Kaudella 2001 Grönholm voitti Suomessa, Australiassa ja Britanniassa, mutta jäi MM-sarjassa neljänneksi. Kausi 2002 tuotti viiden osakilpailuvoiton myötä jälleen täysosuman, kun Grönholm kruunattiin toista kertaa rallin maailmanmestariksi. Kaudella 2003 hän voitti kolme kertaa. Vuonna 2004 käyttöönotettu uusi Peugeot 307 WRC ei mahdollistanut enää aikaisemman kaltaista menestystä, mutta Grönholm onnistui silti voittamaan autolla Suomen MM-rallin 2004 ja 2005 sekä Japanin MM-rallin 2005.

Kaudella 2006 Grönholm aloitti pitkän Peugeot-taipaleen jälkeen uuden luvun urallaan siirryttyään Fordin tehdastallin leipiin. Kaudesta muodostui kaksintaistelu ranskalaisen Citroen-kuljettajan Sébastien Loebin ja Grönholmin välillä. Tilanne olisi voinut kääntyä suomalaisen eduksi Loebin jouduttua jättämään loppukauden ralleja väliin maastopyöräillyssä tulleen olkapäävamman takia. Grönholm olisi tarvinnut neljä peräkkäisvoittoa, mutta raju ulosajo Australiassa vei suomalaiselta MM-sauman. Loppupisteissä Loeb päihitti toiseksi sijoittuneen Grönholmin yhdellä pisteellä. Grönholmin kauteen mahtui seitsemän osakilpailuvoittoa.

Syyskuun puolivälissä 2007 Grönholm ilmoitti päättävänsä uransa MM-tasolla kauden 2007 päätyttyä.

MM-rallin osakilpailuvoittoja: 30

Maailmanmestari: 2000, 2002

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Ralli