Yli 180 maassa myytävä International Herald Tribune -sanomalehti huomioi näkyvästi formula ykkösten historiallisen suomalaispäivän Sepangin radalla. Kimi Räikkönen ajoi voittoon ja Heikki Kovalainen sijoittui kolmanneksi Malesian GP:ssä.
- Finnish Finish. Mahtava päivä suomalaisille formula ykkösissä: kaksi suomalaista palkintopallilla.
- Moottoriurheilu ja varsinkin formula 1 on yksi suosituimmista urheilulajeista Suomessa jääkiekon ja hiihdon jälkeen. Viiden miljoonan asukkaan kansakunnalla on ollut vähintään yksi kuski formula ykkösissä viimeisen 20 vuoden ajan, lehti tiesi kertoa.
Italiassa ei ilmestynyt lehtiä pääsiäismaanantaina. Lehtien verkkoversioissa kuitenkin iloittiin siitä, että Ferrari ja Räikkönen löysivät jälleen viimevuotisen voittovireensä. Felipe Massan pyörähdys sen sijaan antoi aihetta huoleen saapasmaassa.
- Kahden ensimmäisen kilpailun jälkeen Ferrarilla on ongelma nimeltä Felipe Massa: kaksi keskeytystä, paljon virheitä ja nolla MM-pistettä, Corriere dello Sport julisti.
- Brasilialainen ei ole pelkästään vaarassa pudota ennenaikaisesti mestaruustaistelusta, vaan myös vaarassa joutua koko kauden ajaksi kakkoskuskiksi Kimi Räikköselle. Tilanne hermostuttaa Massaa, ja se on saanut hänet tekemään liikaa virheitä (kenties luistoneston puuttumisen vuoksi?). Varikolla monien mieleen muistuu jo Rubens Barrichellon hahmo, ja Ferrarin brasilialaiskuskien välillä nähdäänkin yhteisiä piirteitä, Corriere dello Sport ruoti.
Il Giorno -lehden verkkosivuilla arvioitiin Räikkösen saaneen henkisen yliotteen Massasta.
- Miksi Kimi saa Massa-raukan pään sekaisin? toimittaja kyseli F1-blogissaan.
