Malesialaismies jäi kiinni lentokentällä elävä ihmisalkio matkalaukussaan – sanoo salakuljettaneensa hedelmöitysklinikalle ainakin 10 pakastettua alkiota

Malesialaismies on pidätetty intialaisella lentokentällä salakuljetuksesta epäiltynä. Kyseessä ei ole mikä tahansa salakuljetus, vaan Intian viranomaiset tutkivat ihmisalkion salakuljetusta.

BBC kertoo, että salakuljetusrinkiä tutkivien viranomaisten mukaan Malesian kansalaiselta löydettiin Mumbain lentokentällä matkalaukkuun piilotettu kanisteri, jossa väitetään olleen ihmisalkio.

Epäilty on myöntänyt, ettei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun hän salakuljettaa alkioita Intiaan. Mies myös johdatti tutkijat kaupungissa huippuluokan lapsettomuusklinikalle.

Klinikka tilasi

Salakuljetuksesta epäilty kertoi vievänsä pakastettuja alkioita klinikalle sen pyynnöstä. Klinikka on kieltänyt osuutensa salakuljetuksiin.

Times of India -lehti kertoo, että mies on tunnustanut tehneensä klinikalle ainakin 10 alkionkuljetusmatkaa viimeisimmän puolentoista vuoden aikana.

Intiasta on kasvanut suosittu kohde lapsettomuudesta kärsiville halpojen hoitojen vuoksi. Maan lait ovat myös monia muita höllemmät. Alkioiden kuljettaminen on kuitenkin kielletty muuhun kuin tutkimustarkoitukseen.

Ihmisalkioiden pakastamista käytetään yleisesti lapsettomuusklinikoilla. Alkiot säilyvät vuosia.

Lue myös:

    Uusimmat