Malawin varapresidentti menehtyi lento-onnettomuudessa
Malawin varapresidentin Saulos Klaus Chilimanin kerrotaan menehtyneen.
Malawin tasavallan presidentti Lazarus Chakwera tiedotti tiistaina maan varapresidentin Saulos Klaus Chilimanin ja yhdeksän muun koneen kyydissä olleen menehtyneen lento-onnettomuudessa.
Asiasta uutisoi Reuters. Malawi on Itä-Afrikassa sijaitseva valtio.
Malawin tasavallan presidentin kanslia uutisoi maanantai-iltana Chilimania ja yhdeksää muuta kuljettaneen lentokoneen kadonneen. Kyseessä oli sotilaslentokone.
– Olen pahoillani, kun joudun ilmoittamaan teille kaikille, että tämä on kääntynyt kauheaksi tragediaksi. Etsintä- ja pelastusryhmä on löytänyt koneen kukkulan läheltä. He ovat löytäneet sen täysin tuhoutuneena, eikä eloonjääneitä ole, Chakwera sanoi Reutersin mukaan.
Kone epäonnistui laskeutumisyrityksessä
Aiemmin uutisoitiin, että kone oli epäonnistunut laskeutumisyrityksissään huonon sään vuoksi Mzuzun lentokentälle.
Koneen oli tarkoitus laskeuta kentälle paikallista aikaa noin 10 aamulla, mutta se oli ohjattu palaamaan maan pääkaupunkiin Lilongwehen, josta se oli lähtenyt liikkeelle yhdeksän jälkeen paikallista aikaa. Viranomaiset eivät kuitenkaan pystyneet paikantamaan konetta ja kone ilmoitettiin kadonneeksi.
Mzuzu sijaitsee noin 380 kilometrin päässä Liongwestä pohjoiseen.
Vuonna 2022 Chilimania syytettiin lahjonnasta. Syytteet häntä vastaan kuitenkin hylättiin viime kuussa. Chiliman on itse kiistänyt syytökset ja häntä pidettiin potentiaalisena ehdokkaana Malawin ensi vuoden presidentin vaaleissa.
Lähde: Reuters, CNN
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää