Mäkelä iloitsi MyPan esityksestä
MyPan päävalmentaja Ilkka Mäkelä jakoi kiitosta joukkueelleen Grasshoppersin vieraana Uefa-cupissa taistellun 1-1-tasapelin jälkeen. MyPa nousi hyvin peliin mukaan huolimatta jo avausminuutilla tulleesta takaiskumaalista.
- Nyrkkeilytermein tuli tyrmäysisku saman tien. Siinä ei puolustuspään pelaajilla ollut ihan vielä piuhat kytkettynä. Nousimme kuitenkin siitä, shokki ei lamaannuttanut ja pääsimme pelirytmiin kiinni, Mäkelä sanoi.
Mäkelä näki MyPan tasoituksen ennen avausjakson puoltaväliä ansaittuna ja totesi, että paikkoja olisi ollut toiseenkin osumaan. Toisaalta Grasshoppersillakin oli tilanteensa avausjaksolla. Toiselle jaksolle pelin luonne hiukan muuttui.
- Grasshoppers muutti vaihtojen myötä taktiikkaa ja pelasi kolmella kärjellä. Me muutimme sitten 3-5-2:n 4-4-2:ksi. Vastustaja hallitsi peliä, mutta ei pystynyt juuri paikkoja luomaan. Vaarallisemmat paikat meillä oli toisella jaksolla. Mäkelä sanoi.
- Todella hienoa oli katsoa puolustuksen pelaamista. Erinomaista puolustuspeliä meiltä toisella jaksolla.
Mäkelä uskoi, että 1-1-tasapelin myötä toiseen osaotteluun voidaan lähteä luottavaisena.
- Saavutimme suurin piirtein molemmat tavoitteemme. Tulos antaa realistiset mahdollisuudet taistella jatkopaikasta ja pelillisesti saimme varmasti uskoa siihen, että vastustaja on lyötävissä.
Uefa-cupin 1. kierroksen 1. osaottelu:
Grasshoppers, Sveitsi-MyPa, Suomi 1-1 (1-1)
1. Luis Da Silva Rogerio 1-0
20. Marco Manso 1-1.
Grasshoppers: Fabio Colorti; Luca Denicola, Kim Jaggy, Roland Schwegler (46. Demba Toure), Igors Stepanovs, Antonio Aiello (46. Marc Luetolf), Ribeiro Eduardo, Michel Renggli, Veroljub Salatic, Luis Da Silva Rogerio, Scott Sutter.
MyPa: Janne Korhonen; Toni Huttunen (v), Jukka Lindström, Sampsa Timoska, Tero Karhu, Tuomas Kuparainen, Marco Manso (61. Tuomas Kansikas), Adriano (v), Tuomas Haapala, Saku Puhakainen (73. Petteri Kaijasilta), Tero Taipale (v, 83. Kimmo Tauriainen).
Erotuomari: Dougie McDonald, Skotlanti.
(MTV3-STT)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää