Makedonialla pakka sekaisin Suomi-pelin alla

Makedonian pelaaja, kuva: Stu Forster
Makedonian pelaaja, kuva: Stu ForsterGetty
Julkaistu 06.09.2005 19:41(Päivitetty 06.09.2005 19:46)

Keskiviikkona Suomen Tampereella jalkapallon MM-karsintaottelussa haastava Makedonia on tahkonnut karsintojaan vaihtelevissa tunnelmissa. Kaksi voittoa Armeniasta sekä hieno kotitasapeli Hollannin kanssa ovat olleet entisen Jugoslavian osavaltion huippuhetkiä, mutta vastapainona onnistumisille ovat muun muassa ihmeellinen tappio Andorralle sekä kolme viikkoa sitten kärsitty 0-3-kotitappio Suomelle.

Ailahtelevaisuuden myötä myös valmentajakuviot ovat vaihdelleet. Tampereelle ryhmän tuova Boban Babunski, 37-vuotias entinen maajoukkuepelaaja, on jo kolmas päävalmentaja näissä karsinnoissa. Keväällä pestiin astunut serbi Slobodan Santrac jätti tehtävän Suomi-tappion jälkeen esittäen syyksi vaimonsa heikon terveydentilan. Kritiikki vaisun esityksen jälkeen oli sitä luokkaa, että ehkä silläkin oli osuutensa Santracin poistumiseen.

Karsinnat loppuun asti Makedoniaa luotsaava Babunski lähti heti liikkeelle ison luudan kanssa. Etenkin puolustukseen tuli tuuletusta, ja poissa ovat nyt kokenut kapteeni Goce Sedloski sekä laitapakki Aleksandar Vasoski. Suomea vastaan nimetyssä ryhmässä uusina miehinä on mukana Santracin unohtamia maajoukkuepelaajia sekä myös tukku nuoria lupauksia.

Makedonian keskikentällä peliä yrittänee pyörittää Aleksandar Mitreski, jolle olisi tosin käyttöä myös puolustuksessa. Jos Mitreski jää alakertaan, paikka aukenee kokemattomalle Ilami Halimille. Velice Sumulikoski on keskikentällä hyökkäävämmässä roolissa, ja laidoilla pinkovat edellisestä avauksesta puuttuneet Vlatko Grozdanoski ja Nebi Mustafi.

Puolustuslinjan johto jää Sedloskin puuttuessa Saksan Bundesliigan Mainzissa pelaavan Nicolce Noveskin harteille. Maalissa puolestaan nuori Filip Madzovski sai lokaa niskaansa Suomi-tappiosta, ja tilalle on tarjolla Babunskin mukaan jälleen nostama, kokenut Gogo Jovcev.

Kärjestä löytyy ainakin Italian Serie A:n Lazion Goran Pandev, joka jätti kentän kotiottelussa Suomea vastaan jo puolen tunnin pelin jälkeen loukkaannuttuaan. Se, päätyykö Babunski yhden vai kahden kärjen käyttöön, ratkaisee Turkissa pelaavan Goran Maznovin peliminuutit keskiviikkona.

Makedonian mahdollinen avauskokoonpano:

Gogo Jovcev; Vlade Lazarevski, Nicolce Noveski, Aleksandar Mitreski, Robert Popov; Vlatko Grozdanoski, Ilami Halimi, Velice Sumulikoski, Nebi Mustafi; Goran Pandev, Goran Maznov.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo