Ampumahiihtäjien Mari Laukkasen ja Kaisa Mäkäräisen suunnistuksen pikaprojekti naisten Venlojen viestissä päättyi onnellisesti.
Laukkasen, Mäkäräisen, Saana Vuorisen ja Kirsi Hännisen Pummit kadoksissa -nelikko päätyi sijalle 380, reilut kaksi tuntia voittajalle hävinneenä.
Maaliin pääsy oli harrastelijoilta kunnioitettava saavutus. Esimerkiksi viime vuonna kymmenenneksi yltäneen IFK Göteborgin kisa päättyi Enossa hylkäykseen, kun kakkososuuden Anna Närhen leimauskortista ei löytynyt merkintöjä joka rastilta.
Aloittaja Laukkanen hurjasteli niin, että Pummit kadoksissa ehti ensimmäiseen vaihtoon yli 1 300 osallistujajoukkueesta 200:n joukossa, sijalla 196.
- Ei ollut syytä käydä itkumuurilla, kun tuli hyväksytty suoritus, Laukkanen sanoi.
Nälkä kasvoi maastossa juostessa.
- Kun oli pidemmät rastivälit ja vauhti kasvoi, ei välillä tiennyt, missä oltiin, Laukkanen myönteli.
"Porukka auttoi"
Mäkäräinen katsoi jääneensä kiitollisuudenvelkaa kilpakumppaneilleen.
- Vähän noloa sanoa, mutta kyllä porukka auttoi, ennen Venla-koitosta kahdesti iltarasteille treenimielessä ehtinyt Mäkäräinen kertoi.
Mäkäräisen mukaan olisi ollut aivan eri asia lähteä metsään yksin. Massaviestissä riitti kirittäjiä ja maastossa kiintopisteitä.
- Vaikka ei välillä tiennyt missä oli, ei ollut tunne, että olisi ollut yksin metsässä.
Kovakuntoinen Mäkäräinen painoi Harpatin maastoissa välillä enemmänkin kaasua, mikä kostautui.
- Iltarastit ovat olleet minulle kuin sauvakävelyä. Syke on ollut silloin matalalla. Kun nyt yritin eteenpäin vauhdilla, tuli virheitä.