Maidontuottaja ja virkamies mittelevät MTK:n johtopaikasta

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK:n valitsee tänään uuden puheenjohtajan.

Toimeen on ehdotettu kahta ehdokasta, järjestön nykyistä varapuheenjohtajaa Juha Marttilaa ja ylijohtaja Veli-Pekka Talvelaa maa- ja metsätalousministeriön maatalousosaston kansainvälisten asioiden yksiköstä.

Marttilalla maitotila

Vuodesta 2005 MTK:n toisena puheenjohtajana toiminut aatalous- ja metsätieteiden tohtori Juha Marttila on maidontuottaja Simosta.

Juha Marttila tutki kymmenen vuotta maatalouden kustannusrakenteita ja taloutta Helsingissä. Sen jälkeen hän muutti perheineen pohjoiseen ja ryhtyi viljelemään kotitilaa Simossa yhtymänä isänsä Veikko Marttilan kanssa, kertoi Maito ja me -lehti vuonna 2001.

Nykyisin Marttilalla on seitsemän vuotta vanhassa pihatossa on 70 lypsylehmää.

Talvelalla kansainvälistä kokemusta

Agronomi Veli-Pekka Talvela on toiminut ylijohtajana maa- ja metsätalousministeriön maatalousosaston kansainvälisten asioiden yksikössä 1.9.1999 lähtien. Talvela oli samaisessa virassa jo vuodesta 1995 lähtien määräaikaisessa virkasuhteessa.

Ennen ylijohtajan virkaa Talvela työskenteli mm. ulkoasianhallinnon palveluksessa Brysselissä EY/EU-edustustossa erityisasiantuntijana, maa- ja metsätalousministeriön kansainvälisten asioiden neuvottelijana sekä Elintarviketeollisuusliitto ry:ssä johtajana.

Talvelan ja Marttilan lisäksi uusia ehdokkaita voi periaatteessa tulla esiin vielä itse kokouksessakin Espoossa.

Nykyinen puheenjohtaja Michael Hornborg ilmoitti maaliskuussa jättävänsä tehtävän. Hän kertoi haluavansa saada enemmän aikaa perheelle ja maatilan hoitoon.

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat