Maastopalot riehuvat Israelissa

Israelissa tuhansia ihmisiä on evakuoitu maastopalojen tieltä. Kymmenien ihmisten hengen vaatinut maastopalo raivoaa yhä hallitsemattomana.

Viranomaisten mukaan liekit ovat nielleet jo 800 hehtaaria maastoa Haifan kaupungin lähellä Pohjois-Israelissa Viranomaiset ovat palojen syttymisen jälkeen evakuoineet useita alueita. Poliisi kehotti muun muassa Haifan lähellä sijaitsevan Tirat Carmelin asukkaita lähtemään savun valtaamasta kaupungista.

Kuolleita pelätään olevan yli 40. Suurin osa heistä on vanginvartijoita, jotka jäivät loukkuun liekkimeren saartamaan bussiin. Viranomaisten mukaan ihmisiä on myös kadoksissa. Lisäksi useita on loukkaantunut, osa vakavasti.

Israelin hallituksen mukaan kyseessä on maan historian pahin palokatastrofi. Ainakin Kreikka, Bulgaria ja Kypros ovat luvanneet lähettää apua sammutustöihin. Myös Turkki on kertonut lähettävänsä kalustoa pelastustöihin, vaikka maiden suhteet ovat olleet kireät.

Israelissa on ollut pitkään poikkeuksellisen kuuma ja marraskuu oli kuivin vuosikymmeniin. Israelin ilmatieteen laitoksen mukaan Haifassa oli eilen 31 astetta lämmintä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat