Maarit Hurmerinta: Sukujuurten etsintä Italiasta vastatuulessa

Laulaja Maarit Hurmerinta kuvailee MTV3.fin Viihdeuutisille italialaisten sukujuurien etsimisen olevan naiselle eräänlainen ikuisuusprojekti.

Laulaja Maarit Hurmerinnan isoisä oli italialainen muusikko Michele Orlando. Maaritia kiehtookin omien sukujuurien etsiminen Italiasta, mutta ainakaan vielä projekti ei ole erityisemmin edistynyt.

– Muun muassa äitini serkkuja ja pikkuserkkuja siellä olisi, mutta sitä on niin vaikea selvittää, joten en ole juuri nyt saanut mitään sen suhteen aikaiseksi. Minulla on jotain tietoja paperilappusilla, mutta ne tiedot saattavat olla jo vanhentuneita. Sitä paitsi puhun niin huonosti italiaa ja siellä taas ei kovin hyvin puhuta englantia, Maarit miettii tutkimuksen tilannetta.

Vaikka Maaritia maan kulttuurin lisäksi kiehtoisivat Italian sukulaisten kuulumiset, ovat taloudelliset haasteet ja laulajan kiireinen aikataulu hidastaneet mahdollisuuksia tutkimusten toteuttamiseen.

– Pitäisi olla hillitön matkabudjetti ja paljon aikaa. Minkään tasoista sukututkimusta ei kuitenkaan ihan parin päivän Rooman matkalla tehdä. Olisihan se mahtavaa olla maassa pidempään jo ihan vaan sen takia, että pääsisi perehtymään kulttuuriin, Maarit miettii.

Vaikka Hurmerinta nauttiikin muusikon elämästään, myöntää hän välillä kaipaavansa pidempiä lomia ja vapaa-aikaa.

– Elämäni on niin rikkonaista, että siinä ei ole selkeää rytmiä ja selkeitä lomia. Keikkaillessa tulee aina oltua siellä täällä ja vapaita on harvassa, joten ei siinä oikein ehdi lähteä Italiaan sukua tutkimaan. No, sitä saa mitä tilaa, nautin kuitenkin muusikon elämästä, hyväntuulinen Maarit toteaa.

Maarit nähdään myös tulevalla Idols-kaudella vierailevana tuomarina Tampereen koelauluissa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat