Maajussi-Stefano, 38, ei halua samanikäistä naista: "Ihan kuin tapailisi äitiäni"

1:51
Videolla Maajussille morsian maailmalla -sarjan Stefano kertoo tapailleensa ikäistään naista.

Stefano etsii rinnalleen nuorempaa rakkautta Maajussille morsian maailmalla -sarjassa. 

Maajussille morsian maailmalla -sarjassa neljä maajussia Suomen rajojen ulkopuolelta etsii tosi rakkautta. Sarjan toisessa jaksossa maajussit saavat suomalaisnaisten kirjoittamat kirjeet Vanajan linnassa.

Ennen kirjeiden avaamista maajussit Mustafa, Roy, Matthew ja Stefano istuvat illallisella juontaja Vappu Pimiän kanssa ja kertovat mitä odottavat kirjeiltään. 38-vuotias libanonilainen Stefano toivoo löytävänsä kemiaa, mutta haluaisi kumppanin olevan nuorempi kuin hän itse. Hän on tapaillut aikaisemmin hetken ikäistään naista.   

– Nainen oli melkein minun ikäiseni. Ihan kuin olisin tapaillut äitiäni. En tarkoita, että kaikki minun ikäiseni naiset tuntuisivat samalta.

Miehen mukaan samanikäisten tai vähän nuorempien naisten kanssa suhteesta ei tule mitään.

– He tuntuvat aikuisemmilta kuin minä. 25-30-vuotiaat ovat eri asia. Näytän nuoremmalta ja olen dynaaminen. Naisen pitää olla elämäniloinen ja valmis kaikkeen. Elämäntapani on vauhdikas.

13:51

Maajussille morsian maailmalla ennakkoon mtv-palvelussa ja MTV3-kanavalla to 25.2. alkaen. Ohjelma on katsottavissa myös C More -suoratoistopalvelussa.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja