Maajussi-parille tulossa jälleen perheenlisäystä: "Täytyy kohta hankkia linja-auto, että mahdutaan kulkemaan"

Vuonna 2011 toisensa Maajussille morsian -ohjelmassa löytäneet Ville ja Johanna saavat kolmannen yhteisen lapsensa kesällä. 

Maajussipari Ville ja Johanna avioituivat vuonna 2012. Ensimmäinen yhteinen lapsi Viljo syntyi lokakuussa 2013. Vuonna 2016 perhe kasvoi pienellä Miina-tytöllä. Villellä on lisäksi edellisestä suhteesta 15-vuotias Viola. Nyt perhe odottaa neljättä lasta syntyväksi kesällä 2018.

– Täytyy kohta linja-auto hankkia, että mahdutaan kulkemaan, Ville naurahtaa kertoessaan perheen ilouutisesta MTV.fille.

Perhe asuu Sauvossa maatilalla ja haaveilee talon laajennuksesta. Uuden perheenjäsenen tulo oli molemmille vanhemmille iloinen yllätys. Perhe ei aio ottaa selville lapsen sukupuolta.

– Emme varsinaisesti suunnitelleet, että hankkisimme nyt lisää lapsia. Nyt täytyy sitten keksiä joku yllätysnimi vauvalle, mies naurahtaa.

Pari löysi toisensa Maajussille morsian -ohjelman kuvauksissa vuonna 2011. Heidän rakkaustarinansa on kestänyt jo pitkään ja heillä on fanijoukkoja ympäri Suomea.

– Kyllä kaikki tuntevat meidät Sauvossa ja muuallakin vielä tulevat juttelemaan. Ihan kivaa se on, kun muistelevat, Ville kertoo.

Terveysongelmat varjostavat onnea

Ville kertoo kärsineensä jo vuosien ajan terveysongelmista. Hänellä on ollut aivoinfarkti, sekä pullistuma selässä, joka on jo kertaalleen leikattu. Nyt vanha vaiva on tullut takaisin.

– Välillä vihloo selkä kovasti. Joutuu miettimään, että ei nosta mitään, hän kertoo.

Tällä hetkellä maajussi opiskelee maatilatöiden ohella puuartesaaniksi. Perheellä on tuotantoeläiminä vasikoita. Johanna tekee lähihoitajan töitä.

Villen ja Johannan vauvauutisesta kertoi ensimmäisenä Seiska

Lue myös:

    Uusimmat