Maajussi-pariskunta elää kiireistä perhearkea: Ensimmäinen loma lapsen syntymän jälkeen

Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu Ville Veranen ja hänen vaimonsa Johanna saivat viime heinäkuussa toisen lapsensa. 

Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu Ville Veranen ja hänen vaimonsa Johanna Veranen saivat heinäkuun lopulla toisen lapsensa. MTV tapasi pariskunnan maajussiristeilyllä. Mukana oli kolmisenkymmentä maajussia eri kausilta.

– Tyttövauva on nyt kohta kahdeksan kuukautta. Aika on mennyt nopeasti. Tämä on ensimmäinen yhteinen lomamme lapsen syntymän jälkeen, Johanna kertoo. 

– Hän on onneksi hyvissä käsissä, joten ei tarvitse ollenkaan huolehtia. Tyttö on muutenkin aika helppo tapaus. Hän nukkuu öisin ja päivisin eikä kitise turhista, Ville toteaa. 

Pienen tyttölapsen lisäksi pariskunnalla on kolmevuotias Viljo-poika, joka on opetellut elämään pikkusiskonsa kanssa. 

– Hän on välillä vähän mustasukkainen siskonsa saamasta huomiosta, mutta se on varmasti ohimenevää, Ville sanoo. 

Perheenlisäyksen lisäksi pariskunnan tilalla on tapahtunut vuoden aikana isoja muutoksia. 

– Luovuimme lampaista ja vaihdoimme ne nautoihin. Niiden kasvattaminen on ollut helpompaa kuin lampaiden, sillä niillä ei ole karitsointiaikaa eikä niiden villaa tarvitse ajella, Ville perustelee.

Maajussille morsian 10. kausi alkaa MTV3-kanavalla syksyllä! Kirjoita uusille maajusseille täällä

Lue myös:

    Uusimmat