Maajoukkuepelaaja sotkeutui valtavaan huumelastiin – tutkittu myös puukotuksesta

Hollannin entistä maajoukkuejalkapalloilijaa Quincy Promesia syytetään eri lähteiden mukaan yli 1 300 kilon kokaiinierän välittämisestä. Pelaajan epäillään olleen mukana vuonna 2020 tapahtuneissa huumeiden salakuljetuksissa.

Hollantilaissyyttäjät vahvistivat Promesin, 31, syytteet tiistaina. Jalkapalloilijan välittämä huumelasti kulki syyttäjän lausunnon mukaan Hollantiin tai Belgiaan kahdessa erässä tammikuussa 2020.

Hollantilaislehti Het Parool kertoi Promesin asianajajan kommentoivan tapausta tulevassa esikuulustelussa ensi viikon maanantaina. Uutistoimisto ANP:n tietojen mukaan pelaajan ei odoteta saapuvan itse kuultavaksi.

Promes pelasi 50 ottelua Hollannin maajoukkuepaidassa vuosina 2014-2021. Laituri on edustanut seuratasolla myös Ajaxin ja Sevillan kaltaisia suurseuroja.

Promesia syytetään myös kotimaassaan pahoinpitelystä. Hänet pidätettin Abcouden kaupungissa Hollannissa tapahtuneesta puukotuksesta heinäkuussa 2020.

Puukotuksen väitetty uhri oli Promesin serkku ja rikos tapahtui tappelun yhteydessä perhejuhlan jälkeen. Jalkapalloilija on itse kiistänyt osallisuutensa tekoon.

Myös Promesin pahoinpitelysyytteestä on aikataulutettu kuulustelu ensi viikon maanantaille.

Lue myös:

    Uusimmat