Maailmanpankilta uusi kahden miljardin dollarin apupaketti Ukrainalle

Maailmanpankki ilmoitti torstaina kahden miljardin dollarin (noin 1,9 miljardin euron) tukipaketista Ukrainan yksityiselle sektorille.

Tuki on tarkoitettu auttamaan Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamien tuhojen korjaamisessa ja jälleenrakennuksessa.

Kansainvälisen rahoitusyhtiön IFC:n paketti on lisäys Maailmanpankin aiemmin ilmoitettuun tukeen.

Venäjän hyökkäys on vahingoittanut Ukrainan infrastruktuuria ja haitannut liiketoimintaa.

IFC:n mukaan ennen sotaa yksityisen sektorin osuus Ukrainan bruttokansantuotteesta oli 70 prosenttia.

IFC kertoo Ukrainan kansallispankin arvioineen, että yli puolet yrityksistä toimii vajaalla kapasiteetilla.

IFC:n mukaan monet yritykset tarjoavat edelleen työpaikkoja sekä välttämättömyystarvikkeita ja tarpeellisia palveluita mutta tarvitsevat rahoitusta toimintansa jatkamiseen.

IFC:n uuden ohjelman on tarkoitus taata välttämättömien tarvikkeiden ja palveluiden saatavuus sodan aikana ja jälleenrakennuksen alkuvaiheessa.

Hätätukea luvataan maatalouteen ja ulkomaankaupan rahoitukseen, kuten polttoaineen maahantuontiin.

Paketin toinen miljardi tulee IFC:ltä, ja muu rahoitus riippuu lahjoittajien takuista.

Käytetäänkö Venäjän jäädytetyt varat Ukrainan auttamiseen? Sanna Marin kommentoi EU:n huippukokousta 4:08
Käytetäänkö Venäjän jäädytetyt varat Ukrainan auttamiseen? Näin pääministeri Marin kommentoi. 

Lue myös:

    Uusimmat