Maailmanlaajuinen arvio: Sinulla on luultavasti herpes – sanoo WHO

Huuliherpestartunnat yleistyvät kovaa vauhtia, varoittaa maailman terveysjärjestö WHO. Virus voi levitä myös genitaalialueelle sekä aiheuttaa vakaviakin seurauksia kuten esimerkiksi aivotulehdusta. 

Kaksi kolmasosaa maailman alle 50-vuotiaasta väestöstä kantaa herkästi tarttuvaa herpes-virusta, joka aiheuttaa yskänrokkoa suun ympäristöön. Asiasta tiedottaa maailman terveysjärjestö WHO ensimmäisessä maailmanlaajuisessa arviossaan.

Yli 3,7 miljardia alle 50-vuotiasta kärsii ykköstyypin herpes simplex -viruksesta (HSV-1), joka on usein saatu jo lapsuudessa. Lisäksi noin 417 miljoonaa kantaa kantaa taudin toista muotoa, sukuelinherpestä (HSV-2).

HSV-1 aiheuttaa usein haavaumia suun seudulle eikä niinkään sukuelimiin, mutta se on kasvavassa määrin myös sukuelininfektion syy erityisesti rikkaissa maissa.

Parantunut hygienia lisää tartuntoja

Syy on hiukan paradoksaalinen: Parantunut hygienia rikkaissa maissa on vähentänyt HSV-1-infektioita lapsuudessa, jolloin nuoret ihmiset saavat ykköstyypin viruksen todennäköisemmin suuseksin kautta tultuaan seksuaalisesti aktiiviseen ikään. 

Genitaalialueella ilmenevä HSV-2 voi lisätä myös HIV:n saamisen ja levittämisen riskiä. HSV-1 -viruksen ja HIV:n välistä yhteyttä sen sijaan ei tunneta kovin hyvin vaikka sellaisenkin olemassaoloa on epäilty.

Joitain vakavia komplikaatioita ykköstyypin viruskin voi aiheuttaa, vakavimpia seurauksia on esimerkiksi aivotulehdus. 

– Nyt on todella tärkeää vauhdittaa rokotteen kehittämistä herpes simplex -virukselle. Jos HSV-2 -virukselle suunniteltu rokote tehoaisi myös HSV-1 -virukseen, sillä voisi olla kauaskantoisia hyötyjä, kuvailee terveystutkija Sami Gottlieb WHO:sta.

Herpes-rokotteen kehittämiseen on käynnissä useita hankkeita, mutta toistaiseksi tulokset ovat olleet vaihtelevia.

Selvää läpimurtoa ei ole saatu. Esimerkiksi lääkeyhtiö GlaxoSmithKline Plc on tehnyt kokeita hoitavilla ja estävillä lääkkeillä.

Hiljattain yhtiö joutui hylkäämään lupaavalta näyttäneen rokotteen, sillä se osoittautui tehottomaksi HSV-2-virusta vastaan vaikkakin sillä näytti olevan jonkinlaista tehoa ykköstyypin virukseen.

– Se oli kuitenkin kiinnostava ja lupaava hanke, ja todisti että tämän tyyppinen rokote voitaisiin kyllä kehittää. Tähän käytetään parhaillaan paljon voimia, joten toivomme, että herpes-rokote saadaan kehitettyä tulevaisuudessa, toteaa WHO:n terveystutkija Nathalie Broutet

Lue myös:

    Uusimmat