Antti Kurvisen mukaan metsien suojelun lisääminen ei vaaranna metsätaloutta.
Maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk.) on tyytyväinen hallituksen päätökseen lisätä metsiensuojelua noin 30 tuhannella hehtaarilla.
Päätös metsiensuojelusta tehtiin lisäbudjetin yhteydessä.
Lue lisää: Ohisalo: Hallitus päätti isosta metsiensuojelupaketista
– Tämähän on loistava, niin sanottu win-win päätös. Voimme samalla hakata metsiä ja suojella metsiä, kun teemme sen järkevällä tavalla. Kurvinen sanoo.
Ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo (vihr.). kuvaili päätöstä historialliseksi, sillä päätöksellä kaksinkertaistetaan hänen mukaansa hallituskaudella suojellun metsän määrä.
Kurvisen mukaan päätös ei vaaranna metsätaloutta tai metsäteollisuuden puunsaantia millään tavalla.
– Kysymys on sellaista maa-alueista, jotka ovat jo nyt aktiivisen metsätalouden ulkopuolella. Ne ovat pitkälti kitu- ja joutomaita sekä lisäksi maa-alueita, joissa on poro-elinkeinoa tai virkistyskäyttöä, ja joita ei käytännössä nytkään hakata, Kurvinen sanoo.
Kitumaa on maata, jonka merkitys metsätaloudelle on melko vähäinen, ja joutomaa luontaisesti puutonta tai lähes puutonta aluetta.
Miksi tämä on luontoteko, jos suojeltavia metsiä ei tälläkään hetkellä hakata?
