Luvassa kahdeksan biisin huikea show!

Anna ja Ari kertovat biisivalinnoistaan.
Julkaistu 05.04.2007 08:00(Päivitetty 06.04.2007 15:14)

Idols 2007 huipentuu tänään Helsingin jäähallissa käytävään viimeiseen finaaliin. Finalistit nousevat kuusituhatpäisen yleisön eteen laulamaan neljä eri kappaletta. Ensimmäisenä esitetään koelauluissa esitetty biisi, toisena tuomarien valitsema kappale ja kolmantena oma valinta. Viimeisenä sekä Anna että Ari laulavat Idols 2007 -voittajalle varta vasten sävelletyn kappaleen.

Omista kappaleista kaksi on Annalle ennestään tuttua. Hän lauloi koelauluissa Alicia Keysin Fallin ja myös tuomareiden valitsema kappale, Joan Jett & The Blackheartsin I Love Rock ´N Roll on Annalle ennestään tuttu, vaikka hän ei olekaan laulanut sitä aiemmin.

- Valitsin kahdesta tuomareiden antamasta vaihtoehdosta tuon, mutta olisihan niitä parempiakin ollut, Anna toteaa tuomareiden valitsemasta biisistä.

- Olen kuullut sen pari kertaa, mutta en ole opetellut sanoja enkä biisin rakennetta, Anna tarkentaa.

Molemmat finalistit ovat jo levyttäneet finaalia varten tehdyn voittajan kappaleen On The Top Of The World. Finaali-illan päätteeksi molemmat esittävät kappaleesta omat versionsa. Annan mukaan ne ovat hyvin erilaisia variaatiota.

- Se on sellainen biisi, että aluksi se tuntui vähän kliseiseltä. Mutta nyt se on kyllä jo hieno biisi. Ja kun sitä on treenannut, siitä on saanut erilaisen verrattuna siihen alkuperäiseen, Anna summaa ja jatkaa:

- Ari tekee siitä varmaan vähän hevimmän version, joten on kiva nähdä siitä kaksi erilaista versiota.

Anna ei olisi enää uskonut törmäävänsä koelaulussa esittämäänsä Fallin-kappaleeseen finaalissa, sillä aiemmilla tuotantokausilla finaalikaksikko on esittänyt finaalissa semifinaalikappaleen.

- Tykkään siitä Fallin-kappaleesta, olen todella iloinen, että se tuli. Se on tuttu, Anna iloitsee.

Anna viidennessä finaalissa.

Hänen omavalintainen finaalikappaleensa Solta-Se O Beijo edustaa portugalilaista jazzia. Finalisti oli selannut kasan levypinoja, ennen kuin hänelle itsellekin entuudelta tuiki tuntematon kappale löytyi. Valintaan liittyy Annan halu tuoda monipuolisuuttaan esille.

- Se on mun mielestäni aika hauska valinta, koska se on ainakin erilaista, mitä on koskaan aiemmin ollut. Kukaan ei varmaan tunne tätä, Anna hehkuttaa.

Suureen finaaliin olisi voinut valita tutun omavalintakappaleen, mutta Anna haluaa haastetta, jota jazz-kappale tuo riittävästi.

- Toi biisi on haastava, koska se on niin erilainen kuin mun tyyli, neito perustelee.

Ari laulaa jokaiselle jotakin

Viime kauden Idols-voittaja Ilkka Jääskeläinen arpoi finalistien esiintymisvuorot ja Arille arpaonni heitti jälkimmäisen vuoron. Koelauluissa esitetyistä kappaleesta Ari valitsi esitettäväksi Sonata Arctican biisin Fullmoon. Valinta tämän ja Kirkan kappaleen kesken ei tuottanut vaikeuksia.

- Oli se helppo valinta, kun tuota Kirka-läppää on nyt ollut taas vähän. Mä en viitsi leimautua miksikään uudeksi Kirkaksi, kun sellaisiakin on höpötelty, Ari perustelee valintaa.

Sonata Arctica on yksi hevimiehen suosikkibändeistä ja kyseistä kappalettakin on tullut vedettyä karaokessa useaan otteeseen. Miehen toinen finaalibiisi, tuomarien valitsema Soundgardenin Black Hole Sun, on sen sijaan uusi tuttavuus.

- Olen mä kappaleen kuullut monet kerrat, mutta en laulanut enkä sen tarkemmin kuunnellut ja miettinyt, Ari paljastaa ja myöntää, että kappale vaatii vielä opettelemista.

Soundgardenin biisiä Ari kuvailee puolihitaaksi perusrokkibiisiksi. Hän ei osaa veikata, miksi tuomarit haluavat kuulla Arin esittävän juuri tämän kappaleen finaalissa.

- Ei mitään hajua. Laulullisestihan se on aika tylsä biisi, vaikka hyvä biisi onkin. Se on sellainen puolitahtinen, me tosin varmaan hieman nopeutetaan sitä.

Ari laulaa viidennessä finaalissa.

Arin omavalintainen kappale finaaliin on Scorpionsin Still Loving You. Valinnan hän suoritti nopean intuition varassa ennen kuin edes tiesi muita esitettäviä kappaleita.

- Se on nätti biisi, joka vain sattui tulemaan päähän silloin. Ajattelin, että kun se tuli ensimmäisenä mieleen, niin mitäs sitä nyt enää muuttamaankaan, hän kuvaa syitä valinnan taustalla.

Viimeisenä Arilta kuullaan Annan tapaan tulevan Idols-voittajan sinkkubiisi On The Top Of The World. Mies kertoo, että kappaleeseen oli olemassa sanat sekä suomeksi että englanniksi, joista Ari valitsi jälkimmäisen laulukielen.

- Se on peruskliseinen poppibiisi. Eiköhän siitä mun näköinen versio tule jollain tapaa, finalisti kuvailee voittajan kappaletta, mutta myöntää, ettei ole vielä ehtinyt miettimään, miten oman tulkintansa toteuttaa.

Ari on tyytyväinen neljän kappaleen kokonaisuuteen, vaikka esityksistä suurin osa onkin hevimenoa rauhallisempaa.

- Siellä on yksi tosi menevä biisi, yksi hitaampi rockbiisi, yksi balladi ja yksi pop-rockbiisi. Siinä on vähän kaikille jotain, mies kuvaa Idolsin huipentavia esityksiään.

Finaali MTV3-kanavalla perjantaina 6.4. klo 19.30.

Viimeinen suora Idols Extra pe 6.4. Subtv:ssä klo 21.00! Lue myös Janne Katajan haastattelu ennen viimeistä lähetystä!