Lunta tulee eteläänkin jatkuvalla syötöllä lähipäivinä – uudeksivuodeksi lumet sulavat monin paikoin

Ajokeli on monin paikoin huono etelässä ensi yön sankan lumisateen jälkeen.

Suomea lähestyy sakea lumisade ensi yönä, kertoo MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

– Lunta pyryttää laajasti Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla. Joukossa voi olla myös jäätäviä sateita, ja aamun ajokeli on etelässä paikoin erittäin liukas, Mäntykannas sanoo.

Sää lämpenee kuitenkin päivän mittaan ja lumet alkavat sulaa etenkin rannikolla. Päivän mittaan lumisateet siirtyvät itään.

Lähipäivinä sateita tulee etelästä päin jatkuvalla syötöllä.

 – Sateettomat tauot eivät kestä kauan. Huomenna iltapäivällä etelärannikolla alkaa kehittyä uusia sateita. Lappiinkin saadaan huomenna uutta lunta ja pakkaset hellittävät.

Vuodenvaihde lauhaa

Keskiviikkoyönä luvassa on lisää sateita. Sateet muuttuvat rannikolla yhä vetisemmiksi.

Vuodenvaihteen kelistä näyttää tulevan etelässä loskainen.

 – Uudenvuoden aattona ollaan plussan puolella etelä- ja länsiosissa maata. Saatu lumi muuttuu loskaiseksi sisämaassa ja sulaa ehkä rannikolla kokonaan pois, Mäntykannas sanoo.

Keski- ja Pohjois-Suomessa lunta tulee reippaasti lisää vuodenvaihteessa. Lämpötilat pysyvät lauhan puolella.

Lue myös:

    Uusimmat